Sairaanhoitajat pois palkkakuopasta!

Olen sairaanhoitaja (AMK). Opiskelin ensin lähihoitajaksi 3 vuotta, peruspalkka oli tuolloin 1800-1900€/kk + lisät. Jatkoin sairaanhoitajaksi 3.5 vuotta erikoistuen akuuttihoitotyöhön JA gerontologiseen hoitotyöhön. Peruspalkka (brutto) 2326,41€/kk + lisät, mm. työkokemuslisä (5v) on huikeat 75.56€/kk - verot. Työskentelen julkisella puolella terveyskeskuksessa. Työni on hyvin kiireistä, kuormittavaa ja vaativaa. Teen mm. hoidontarpeen arviointia, puhelun perusteella minun täytyy tehdä päätös a) tarvitseeko asiakas lääkärin vastaanottoa, b) kuinka pian, c) ohjaanko soittamaan 112 tai menemään päivystykseen (esim. sydäninfarkti potilaat soittavat terveyskeskukseen, kun eivät uskalla "häiritä" hätänumeroa), d) otanko omalle vastaanotolle (vaikka aikoja ei ole, annan siis ajan kahvi- tai ruokatauolleni) vai e) annanko kotihoito-ohjeet, luottaen että olen tehnyt ammattitaidollani oikean päätöksen "evätä" potilaalta lääkärin/hoitajan vastaanotto.

Lääkärinaikoja on huonoimpina päivinä 3-10 (eikä parhaimpinakaaan aina riitä kaikille jotka tarvitsee -> tulevat hoitajien luokse), potilaita alueella noin 18 000. Puheluita 200-450/per päivä, max 7 hoitajaa käsittelemässä kaikki nuo, yleensä 3-5. Voitte jokainen laskea kuinka monta potilasta prosentuaalisesti voi ottaa vastaanotolle, kun resurssit eivät riitä kaikkien hoitamiseen. 

Sairaanhoitajan työ on omasta selkärangasta kiskomista, ainakin julkisella puolella. Joo, ainahan voisi mennä yksityiselle, mutta koen että minun gerontologinen osaaminen menisi hukkaan yksityisellä puolella. Haluan hoitaa ikääntyneitä, monisairaita ja vaativia potilaita, ei minulla ole tarve kuluttaa ammattitaitoani varaamalla lääkärille aikaa liukuhihnalta tai ottamassa ilmoittautumisia vastaan. 

Mielestäni sairaanhoitajia ei arvosteta, ei hallituksen, kuntien, päättäjien, asiakkaiden taikka omaisten puolesta. Harvassa on ne potilaat/asiakkaat, jotka kiittävät ja arvostavat hoitajaa, yleensä aina valitetaan (koska hoitaja on ensimmäinen kontakti, johon puretaan paineet). Omaistenkin yhteydenotot ovat yleensä haukkuja, uhkailuja jne. Olen työssäni saanut uhkailuja, jopa tappouhkauksia, useammin kuin lämpimän hymyn taikka ihan kiitoksen.

Miksi teen tätä työtä? Koska haluan uskoa parempaan huomiseen, haluan taata jokaiselle ikääntyneelle ammattitaitoisen hoidon, ainakin omalta osalta. Parhaani tehden, venyen ja paukkuen, kuitenkin oman terveyteni menettäen samalla. Työssä äärimmilleen venyneenä, selkärankani katkesi 7kk sitten, nyt olen 27 vuotias ja työkyvytön. Ei, en ole laiska, vedä lonkkaa kotona, vaan yritän kuntouttaa itseni työkykyiseksi, jotta pystyisin vielä palvelemaan asiakkaitani seuraavat vuosikymmenet ennen eläkkeelle jäämistä (tuskin eläkeikää meille 80- luvulla syntyneille tulee olemaan, vaikka 150€ pienestä palkasta menee eläkemaksuihin joka kuukausi). 

Jokainen työ on arvokas ja tekijä, mutta kyllähän se vaan on, että hoitoala on menettämässä vetovoimaisuuden huonon palkan ja raskaan/vaativan työn vuoksi. Palkankorotus toisi tähän ainakin jonkinlaista muutosta, työ ei muutu, mutta arvostus nousisi. Sijaisuuksiin saataisiin tekijöitä helpommin, eikä vajaalla miehityksellä pitäisi venyä vielä normaalia enemmän. Uskon, että hoitoalan kohentamisella saataisiin pitkällä aikavälillä säästöjä, hoidon laatu parantuisi, sairauksien ennaltaehkäisy ja hoito ajoissa ehkäisisi kalliiden liitännäissairauksien syntymisen. Jostain syystä mielummin Suomessa sijoitetaan terveydenhoidon budjetti mielummin sairauksien hoitoon, kuin ennaltaehkäisyyn. Maksetaan sitten sairauspäivärahoja, sairauseläkettä, lääkekustannuksia, perus- ja erikoisterveydenhoidon järjestämistä, ambulanssikyydit, KELA-taksit, ym ym.. Voitaisiin mielummin tähdätä hyvinvoivaan yhteiskuntaan ja järjestää ennaltaehkäisevää kuntoutusta, työhyvinvoinnin tukemista, ikäihmisten virkistystoimintaa, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita. Kumpi maksaa enemmän? Niinpä.