Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara


Vieras

/ #3

25.05.2016 01:55

Komeasti tulee menemään läpi tämäkin asia!

Lännen Media kysyi kansanedustajilta, pitääkö valtion antaa kesäkuussa rahaa valtio-omisteisen Talvivaaran kaivoksen toiminnan jatkamiseen.

Kyselyyn vastasi 54 hallituspuolueiden kansanedustajaa.

Yhteensä 11 keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kansanedustajaa haluaisi tehdä lopun julkisten varojen käyttämisestä Talvivaaraan. Vastanneista edustajista 27 puolestaan kannatti lisärahoitusta.

Oppositiosta kyselyyn vastasi 32 kansanedustajaa, joista vain kaksi suhtautui myönteisesti lisärahoitukseen. Kaikkiaan kysymykseen vastasi 86 kansanedustajaa.

Kymmenet edustajat pitivät aihetta niin arkana, etteivät halunneet ottaa kantaa lainkaan.

STT


Loppua emme tule näkemään kai koskaan.. Luonnon raiskaaminen on hallitukselle kuin elämäntehtävä. Vain raha puhuu.. Missä on moraali?