Sikatiloilla kuvanneet vapaiksi kaikista syytteistä!


Vieras

/ #51 Re: Ihminen on ihan hukassa!

29.10.2011 12:06

#34: Huvittaa! - Ihminen on ihan hukassa!

Sen verran lienee tuota korjattava, että tätä meidän tuotantosikaamme ei esiinny luonnossa. Siksi ei voida myöskään tietää, miten se siellä käyttäytyisi. Villisika on kokonaan eri eläin.

 

Tuossa 4 euron tuntipalkasta itkemisessä pitää myös ottaa huomioon, että maanviljelys & karjan- ja siankasvatus on ainoa yrittämisen muoto, jossa yrittäjän riski on otettu kokonaan yhteiskunnalle. Muutkin yrittäjät - ja monet, monet palkkatyöläiset - tekevät pitkää päivää, mutta muille yrittäjille ei makseta tukia siitä, että suostuvat tekemään sitä mitä tekevät.

 

En vähättele yhtään kotimaisen ruoantuotannon tarvetta, päinvastoin. Meidän pitäisi lisätä nimenomaisesti ruoan jalostusta lähellä tuotantopaikkaa tai jopa tiloilla itsessään. Samalla lisääntyisi ns. lähiruoan käyttö. Ruoan tuottajat ovat meillä itse alistuneet raaka-aineen tuottajiksi. Sen vuoksi jalostusarvo menee teollisuudelle ja kaupalle. Tuottajien omistama Valio tuhosi osuusmeijerit ja tuottajien omistama Lihakunta osuuspienteurastamot. Tuottajilla olisi peiliin katsomisen paikka myös tässä suhteessa.