Tila ei laajene

Jukka Savorinen
Adressin tekijä

/ #1 Einstein

20.07.2010 20:37

Boris Kuznetsov

EINSTEIN

Elämä. Kuolema. Kuolemattomuus

 

Sivu 212

"Atomi M on rikas saituri, joka eläessään ei kuluta lainkaan rahaa (energiaa). Kuitenkin testamentissaan hän jättää omaisuutensa kahdelle pojalleen M´ ja M´´ sillä ehdolla, että nämä lahjoittavat yhteiskunnalle pienen osan - vajaan tuhannesosan - omaisuudesta (energiasta tai massasta). Pojat siis omistavat yhdessä vähemmän kuin isä omisti (massojen M´ ja M´´ summa on jonkin verran pienempi kuin radioaktiivisen atomin massa M). Vaikka yhteiskunnalle lahjoitettava osa on suhteellisen pieni, se on kuitenkin sinänsä (liike-energiana tarkasteltuna) niin suuri, että se tuo mukanaan onnettomuuden uhkan. Tämän uhkan torjuminen on muodostunut nykyajan polttavimmaksi ongelmaksi."

Einstein

.

Olen Einsteinin kanssa täysin eri mieltä siitä että atomi ei kuluttaisi elämänsä aikana energiaa ollenkaan.

Kuluttaahan autokin polttoainetta eli energiaa paljonkin elämänsä aikana, mutta silti sen tankki voi olla täysi silloin kun se pysähtyy viimeisen kerran.

Eli atomit tankkaavat eli absorboivat koko elämänsä ajan itselleen koko ajan lisää energiaa, samalla kun säteilevät sitä pois päin itsestään.

Oikean atomimallin mukaan atomien ytimet räjähtävät eli laajenevat eli muuttuvat koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi, samalla kun säteilevät energiaansa eli itseään energia-aaltoina joilla on mm. elektronien ja fotonien luonne. Laajenevat atomien ytimet absorboivat itselleen koko ajan lisää energiaa siitä energiasta jota liikkuu atomien ytimien läpi.

Näin ollen atomi todellakin kuluttaa energiaa koko elämänsä ajan, samalla kun atomissa oleva energia vaihtuu ajan kanssa kokonaan.

Kaikki havainnot ja ilmiöt perustuvat ikuisen enrergian tiheyden vaihteluihin ikuisessa tilassa joka ei muutu millään tavalla.

Koko näkyvän maailmankaikkeuden historian ajan kaikki näkyvän maailmankaikkeuden energiakeskittymät ovat räjähtäneet eli laajentuneet eli muuttuneet vähemmän tiheäksi energiaksi eli niissä oleva energia on hajaantunut isomalle alueelle ikuisessa tilassa joka ei muutu millään tavalla.

Näkyvän maailmankaikkeuden historian alussa kaikki näkyvän maailmankaikkeuden energia todellakin oli erittäin tiheään käpertyneenä eli erittäin pienellä alueella, mutta se oli jo olemassa olevassa tilassa joka ei laajene tai kaareudu.

Tuo tiheä energia on ajan kanssa hajaantunut aina vain isommalle ja isommalle alueelle jo olemassa olevaan tilaan ja hajaantuu edelleen.

Mikään voima ei pidä atomien ytimissä olevaa energiaa saman kokoisella alueella tilassa joka ei muutu.

Atomien ytimissä oleva energia on aina hajaantunut jo olemassa olevaan tilaan ja hajaantuu edelleenkin.

Näin ainut oikea voima on TYÖNTÄVÄ voima joka perustuu entropiaan eli siihen että energia hajaantuu eli muuttuu vähemmän tiheäksi energiaksi jo olemassa olevassa ikuisessa tilassa.

Myös ihminen saa aikaan TYÖNTÄVÄÄ voimaa, kunhan saa energiaa muuttumaan normaalia nopeammin vähemmän tiheäksi energiaksi.

 

.