Ruukintien kivimurskaamo
Vieras |
/ #115 Re:09.08.2016 18:30Ruduksen omistaa irlantilainen CRH, joka on listattu yhtiö. Konserni omistaa Suomessa Rudus oy:n, jolla on neljä tytäryhtiötä. Ruduksen omistus kulkee hollantilaisen CHR Finland B.V.:n kautta. Lisäksi konsernilla on Ruduksen rinnalla ainakin kaksi yhtiötä, CRH Finland Services Oy ja CRH Finland Oy. Rudus Oy siirtää näille kahdelle viimeksi mainitulle koko tuloksensa konserniavustuksena, joten Rudus Oy ei maksa veroja Suomessa. Nämä kaksi CRH-yhtiötä taas ovat mukana rahoitusjärjestlyissä, joiden perusteella nekään eivät ole makseneet Suomeen veroja vuoteen 2014 saakka. Kun katsoo noiden yhtiöiden vuoden 2015 tilinpäätöksiä huomaa, että ne ovat tehneet verovarauksen. CRH Finland Services Oy on tehnyt 17,2 miljoonan euron verovarauksen ja CRH Finland Oy 35,7 miljoonan euron verovarauksen. Tilinpäätöksissään ne ilmoittavat, että "tietyt rahoituskustannukset eivät olisi verovähennyskelpoisia" ja että varaus johtuu "tunnistetuista veroriskeistä, jotka ovat pääosin syntyneet konsernirakenteen muutoksista ja sisäsistä rahoitusjärjestelyistä". Kun yhtiö kirjoittaa avoimesti tällä tavalla tilinpäätökseen (jota verottajakin lukee), se tarkoittaa sitä, että verottaja on esittänyt vaateen ja yhtiön tilintarkastaja on edellyttänyt verokulun kirjaamista. Tämä sen vuoksi, että verojen maksuunpano on todennäköistä. Tilinpäätöksen kielenkäyttö viittaa siihen, että Suomen veroviranomaiset pitävät rakennejärjestelyjä ja rahoitusrakenteita veronkiertona. CRH Finland Services Oy:n ja CRH Finland Oy:n välillä on erikoislaatuinen rahoituskuvio. Ensin mainittu on sijoittanut jälkimmäiseen B-osakkeita merkitsemällä n. 700 miljoonaa euroa. Osakkeet ovat äänivallattomia ja lunastusehtoisia, minkä vuoksi CRH Finland Oy ei ole CRH Finland Services Oy:n tytäryhtiö (CRH Finland Oy:n määräysvalta on hollantilaisella CRH Europe Investment B.V.:llä, joka omistaa A-osakkeiden perusteella CRH Finland Oy:stä 0,1%). Näistä B-osakkeista on kertynyt n. 90 miljoonaa euroa kirjaamatonta osinkoa. CRH Finland Oy on puolestaan sijoittanut saamansa 700 miljoonaa euroa edelleen oman pääoman ehtoisesti jonnekin, mutta minne, sitä ei tilinpäätöksessä paljasteta. Suomen verottajan esittämä verovaade perustuu mahdollisesti tähän rahavarojen kierrätykseen. Olettaisin, että tällä rahan kierrätyksellä on pyritty saamaan konsernin Suomessa olevien yhtiöiden oman pääoman taso sellaiseksi, etteivät kokovähennysten rajoitussäännökset soveltuisi niihin. Mutta tämä on vain arvaus, sillä julkisesti saatavissa olevan materiaalin perusteella ei pysty tekemään varmaa päätelmää. Selvää kuitenkin on, että Suomen verottaja on puuttunut konsernin järjestelyihin ja vaatii n. 53 miljoonan euron maksamattomia veroja. Eli Rudus ei ole maksanut veroja Suomeen. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2041 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18211 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
462 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1970 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10503 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1475 Luotu: 29.04.2024