Ruukintien kivimurskaamo
Eero Taipale |
/ #116 Murskaamoon liittyvät toiminnot ovat liian lähellä asutusta10.08.2016 06:3270-luvun alusta peräisin oleva teollisuusalueen kaava ei täytä nykypäivän vaatimuksia suhteessa viereisiin kaava-alueisiin. Suunniteltu murskaamon sijainti on asutusta ja Tillinmäen päiväkotia koskevien etäisyysrajojen suhteen aivan rajalla ja suunnitellut aputoiminnot tulisivat selvästi lähemmäs. Vaikuttaa hyvin mahdolliselta, että murskaamo ja siihen liittyvät toiminnot aiheuttaisivat kohtuutonta haittaa jatkuvan melun, pölyn ja liikenteen muodossa läheisille kiinteistöille. Viime kädessä häiriöalueella asuvat asukkaat voivat muuttaa pois, mutta on selvää että kiinteistöjen arvon alenemasta olisi erittäin vaikea saada korvausta. Huomioon pitää ottaa myös nyt rakentamattomat alueet jotka olisivat 300m rajan sisäpuolella. Hankkeen toteuttaminen siten, että kivien kippaamisesta ja kuormaamisesta kuuluva meteli ei häiritse asukkaita vaatisi poikkeuksellisen korkeatasoista toiminnanohjausta. Jo murskaamon rakentamista valmisteleva toiminta on ollut ympäristöä häiritsevää ajallisen kattavuutensa vuoksi. http://kartat.espoo.fi/IMS/?mid=vf7a5
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18203 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1965 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
705 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024