Oamkin tanssinopettajakoulutus säilytettävä
![]() Anonyymi |
/ #185 Oulun koulun nykyisen tanssinopettajaopiskelijan suusta15.08.2016 21:12Oulun tanssinopettajakoulutus oli pitkään yksi selkeimmistä kiintotähdistä koulutushaavetaivaallani. Lukion jälkeen suoritin toisen asteen tanssialanperustutkinnon opinnot sekä tanssin korkeakouluopintoihin valmistavan tanssitaiteenlinjan opinnot. Heti ensimmäisten tanssiopintojeni alettua päädyin vahingossa opettamaan useita lasten- ja nuorten tanssiryhmiä: minua pätevämpiä tanssinopettajia ei ollut saatavilla. Noina vuosina koin tanssinopettamisen hyvinkin haasteelliseksi, sillä minulla ei ollut tanssinopettamiseen tarvittavaa tietotaitoa, vaan yritin kerätä sitä pelonsekaisesti rämpien erityksen ja erehdyksen kautta, opetustehtävästä toiseen. Vaikka suoriuduin ajoittain hyvin opetustyössä, koin tanssin opettamisen todella raskaaksi. Sanotaan että tieto lisää tuskaa, mutta tieto myös vapauttaa energiaa. Nyt tanssinopettajaopintojeni loppuvaiheessa voin todeta, että tanssin opettaminen on minulle nykyään ilo ja kunniatehtävä aikaisemman suorittamisen sijaan. Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutus on antanut minulle sellaista ammattitaitoa, joka on keventänyt ratkaisevasti tanssinopettajan tehtävissä toimimista. Koulutus on laajentanut käsitystäni tanssista, taiteesta, oppimisesta, ihmisestä ja ennen kaikkea elämästä. Isojen kuvien laajennuttua pystyn aidosti olemaan läsnä opetustilanteessa ja keskittymään kaikkeen siihen hyvään, jonka äärelle voin tanssinopettajana oppijat johdattaa: myötätuntoon, kunnioitukseen niin itseä kuin toisia kohtaan, yhdessä toimimiseen, toisten kuunteluun, ongelmanratkaisutaitoon ja oman toimintakykyisyyden näkemiseen, luovuuteen sekä elämän tarkoituksen ihmettelyyn. Lyhyesti sanottuna tanssinopettajana koen edistäväni kaikilla elämän osa-alueilla tarvittavien taitojen oppimista. Tanssinopettajakoulutus on koko opintojeni ajan pyrkinyt vastaamaan tulevaisuuden työelämän haasteisiin: opinnoissa painotetaan yrittäjyyttä ja yrittäjämäisyyttä, mikä on omiaan edistämään itsenäisesti ja aktiivisesti vaikuttavien ammattilaisten kasvamista Suomen työelämään. Opiskelijoita kannustetaan etsimään ja kehittämään uusia luovia tapoja käsitellä tanssia. Tanssinopettajakoulutuksessa kehitetyt tuotteet FolkJam ja KiddieJam ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, kuinka ammattiosaamista voi tuotteistaa laadusta ja eettisyydestä tinkimättä. Opiskelijat pääsevätkin opintojen aikana näkemään ja kokeilemaan käytännössä miten rohkeita innovaatioita tehdään olemalla mukana mm. tuotekehittelyssä. Se, että koulutuksessa on neljä persoonallista suuntautumisvaihtoehtoa saman katon alla (kansantanssi, paritanssi, showtanssi ja baletti) on omiaan edistämään suvaitsevaisuutta, kun opiskelijat ovat koko opintojen läsnä hyvin erilaisten tanssitotuuksien kanssa. Me opiskelijat kunnioitamme kaikkia suuntautumisvaihtoehtoja ja ymmärrämme niiden arvokkaan merkityksen. Opiskellessamme kaikkien suuntautumisvaihtoehtojen tanssilajeja, ymmärrämme mitkä piirteet ovat kaikille tanssilajeille yhteisiä ja näemme myös oman päälajimme erityispiirteet ja -luonteen. Kiitos ainutlaatuisen ja monipuolisen koulutuksen, opimme arvostamaan yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia toistemme, niin tanssilajien kuin ihmisten, välillä, ja tätä taitoa me osaamme työelämässä välittää eteenpäin. Tällä taidolla todellakin on kysyntää. Riina Hosio Tanssinopettaja (amk) -opiskelija, kansantanssin suuntautumisvaihtoehto |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1450 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3633 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1826 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
373 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20460 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
138 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1532 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1869 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
77 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
559 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11345 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
686 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2511 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
596 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
25 Luotu: 08.05.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
20 Luotu: 08.05.2025