KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
mikkelistä |
/ #2604 Loistava kommentti!18.11.2011 11:38"Kaikkihan eivät halua saastuttaa kotejaan tautisilla kissoilla. Jos pieni ryhmä näin haluaa tehdä, olkoon se heidän asiansa. Itsekkään en haluaisi sänkynsä alla majailevaa kattia kotiini. Yksi yhdistys ei maailmaa paranna, luulisi jo vuosien saatossa valistustyö menneen perille? Kisuhan toimii nyt kissojen parhaaksi, heillähän omat toimijansa.Piti olla asiantuntijoita, vai ovatko sittenkään? Tehän saatte toimia vapaasti mielenne mukaan. KKY on kantansa sanonut, luulisi jo menneen perille? Ei todellakaan ole yhden vapaaehtoisen ryhmän tehtävä huolehtia kaikissa heittelle jätetyistä kissoista. Jotain vastuuta pitää vaatia kissojen omistajiltakin. En halua rahojeni menevän vastuuttomien ihmisten jälkien korjaamseen." Olen lukenut koko ketjun. Itsekin yhdistystoiminnassa mukana olevana voin todeta: Käsittämätöntä touhua. Tämä lainaamani kommentti on helmi. Aivan mahtava!! Kiitos sille, joka sen löräytti ilmoille! Siinä tiivistyy koko KKY:n hallituksen asenne, joka on: KKY:n hallitus omistaa yhdistyksen. Kissoilla ei ole enää merkitystä. Jäsentuloista ja lipaskeräyksistä saadut tulot ovat vain taskurahoja enää eikä niillä ole paljoa merkitystä. Koko yhdistykselläkään ei niin olisi enää mitään virkaa, mutta sitä on pakko pitää pystyssä jossain määrin tai muuten pääsee verottaja niskan päälle. Leikkauskampanjakin täytyy pistää pystyyn juuri em. syiden takia. Jäsenilläkään ei ole enää mitään käyttöä. Ulos joutaisivat ja joutavatkin, jos omistavat kehitysehdotuksia ja osoittavat liiallista aktiivisuutta. Inhoan koko "oppositio" -sanaa. Eihän kyseessä kuitenkaan ole mikään poliittinen asia. Ei ainakaan pitäisi olla. Kissojen asiallahan tässä pitäisi olla. Kissojen asialla olleet ihmiset ovat puhuneet täyttä asiaa ja KKY:n hallitus on yrittänyt heittää jutut sivuraiteille, jotta kysymyksiin ei ole tarvinnut vastata eikä näin ollen muuttaa myöskään toimintatapoja. Ja nyt on KKY:n puoltajien turha tulla mussuttamaan, että minulla ei ole oikeutta tulla sanomaan mitään KKY:n asioista, kun en ole jäsen. Kun yhdistys on julkinen ja yleishyödyllinen, minulla on oikeus sanoa mielipiteeni sen toimintatavoista ja minulla on myös sananvapaus. Tätä ei KKY:ssä nähtävästi tiedetä. KKY:n hallituksen tietämättömyys monessa muussakin asiassa on tässä addressissa korostunut erittäin räikeästi. Minulle ei ollut vaikeaa valita kumman yhdistyksen jäseneksi lopulta liityin. Selvennyksesi lisään: Se ei ollut KKY. Tämä kommentti, jota lainasin on käsittämätön aivopieru ihmiseltä, joka on jäsen yhdistyksessä nimeltään Kissojen Katastrofiyhdistys ry. "Kaikkihan eivät halua saastuttaa kotejaan tautisilla kissoilla. Jos pieni ryhmä näin haluaa tehdä, olkoon se heidän asiansa. Itsekkään en haluaisi sänkynsä alla majailevaa kattia kotiini." Millä ajatuksellä tämä henkilö ylipäätään kissoihin suhtautuu? Saastuuko koti tautisen kissan takia? Eiväthän kissojen taudit tartu ihmiseen paitsi sienitaudit ja toksoplasmoosi. Näistäkään ei ole ihmisille vaaraa, jos tietää kuinka näiden kanssa toimitaan. Ja pieni ryhmä joka tosiaan haluaa auttaa ja hoitaa kissat terveeksi ovat tälle kirjoittajalle vain "heidän asiansa". Halveksuva asenne paistaa kauas. Kirjoittaja ei halua "sänkynsä alla majailevaa kattia kotiini". Kenen sängyn? Sänkynsä-sana viittaa johonkin toiseen henkilöön. "majaileva katti" on halveksuva ilmaisu. Täällä jossain kommentissa joku KKY:läinen takertui siihen, että kissasta käytettiin sanaa "kisu". Se oli hänen mielestään halveksuva sana. Onko "katti" parempi? "Yksi yhdistys ei maailmaa paranna, luulisi jo vuosien saatossa valistustyö menneen perille?" Eli KKY:tä ei enää tarvita? Kaikki osaa nyt kohdella kissojaan kuten pitää? Yhtään hylättyä ei enää Pirkanmaalla maleksi? Mitä KKY silloin enää rahoilla tekee ja sitä kerää? Silloin rahat pitäisi lahjoittaa KOKONAISUUDESSAAN vaikkapa Pelastakaa Lapset ry:lle eikä hautoa siellä tileillä korkoa kasvamassa. KKY:n 3-vuotissuunnitelmassa vain näyttää keikkuvan se säätiöittäminen, joten eipähän ne rahat minnekään yleishyödylliseen ole tarkoitettukaan. Säätiön perustaminen on siitä kivaa, että hallituksen jäsenet voi nostella kivoja kokouspalkkioita eikä kukaan määrittele kuinka monta hallituksen kokousta voi pitää. Yleishyödyllisen järjestön hallitus ei saa yleensä kokouspalkkioita ollenkaan. Pitääpä vinkata myös Punaselle Ristille ja Mannerheimin lastensuojeluliitolle, että "yksi yhdistys ei maailmaa paranna", voitte lopettaa toimintanne. Miksiköhän nämä kuitenkin vain jatkaa ja jatkaa ja jatkaa toimintaansa? Tarjoavat apuaan (ainakin PR) myös ulkomaille. Eli tekevät niillä lahjoituksilla myös jotain eivätkä edes pyri säätiöimään. "En halua rahojeni menevän vastuuttomien ihmisten jälkien korjaamseen." Tämä onkin mielenkiintoinen lause. Keiden "vastuuttomisen ihmisten" jälkien korjausta hänen pitäisi kustantaa omista varoistaan? Vastuuttomien kissanomistajien? Miksi sitten yhdistyksen nimi on Kissojen Katastrofiyhdistys ry.? Jos kissat olisivatkin aiheuttaneet tilanteensa itse, ilman ihmistä, silloinko auttaisit kissoja? Vai oliko yhdistys perustettukin "ketunhäntä" kainalossa? Ihmiset ovat käsittäneet nimen aivan toisin kuin on tarkoitettu. Moni KKY:lle rahansa ja omaisuutensa lahjoittanut ihminen on tarkoittanut niiden menevän "vastuuttomien ihmisten jälkien korjaamseen" eli antamaan hyvä elämä hylätyille kissoille. Mutta nyt nimi kyllä vastaa tilannetta, Kissojen Katastrofiyhdistys tekee siinä asiassa hyvää työtä järjestämällä näille kaikkein vähäosaisimmille todellisen katastrofin. Et suinkaan kuitenkaan tarkoita, että niputat tässä lauseessa omat ja yhdistyksen rahat? Eihän niin saa tehdä, kai tiedät sen? Yhdistyksen rahat käytetään siihen, mihin yhdistyksen JÄSENET haluavat ne käyttää. Kai tiedät sen? Sinun ei tietenkään tarvitse käyttää rahojasi "vastuuttomien ihmisten jälkien korjaamseen", jollet niin halua tehdä. Silloin sinun ei kannata antaa rahaa Punaiselle Ristille, Pelastakaa Lapset ry:lle eikä KISUlle, koska ne kaikki tekevät tätä eli käyttävät lahjoitetut rahat "vastuuttomien ihmisten jälkien korjaamseen". Anna silloin rahasi KKY:lle, koska se ei korjaa enää mitään. Tämä on todellakin tullut jo selväksi. KISU tekee hyvää työtä ja yhdistyksen nettisivut ovat malliesimerkki toiminnan avoimuudesta ja sen esittelystä. Pelastettujen kissojen määrät ovat jo nyt kunnioitettavat eikä ole epäilystäkään mistä yhdistyksestä vuosien varrella kasvaa merkittävä hyväntekijä eläinsuojelun alueella. Ja mitä tulee tähän KISUn parjaamiseen useamman kommentin voimin, niin sen voi kuitata kateellisten hölinänä. Jos tuntee vähääkään ihmisten käyttäytymispsykologiaa, niin juuri tuolla tavoin kateus saa ihmiset puhumaan. Pitkän kirjoitukseni lopuksi haluan vielä muistuttaa, että minun suutani ei tuki KKY:n hallitus eikä kukaan muukaan. Minun puolestani kaivelkaa ip-osoitteet ja mitä nyt keksittekin kaivella, mutta herjausta tästä kirjoituksesta ette saa muokattua millään. Suomessa on ja tulee olemaan sanan- ja mielipiteen vapaus, jota voi käyttää niin eduskunnan kuin yleishyödyllisten yhdistysten toiminnan arvioimiseen. Tosin KKY ei enää vaikuta olevan yleishyödyllinen yhdistys. Mutta se onkin sitten toinen juttu. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Arvoisa Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb, Me, Palestiinan tilanteen johdosta huolestuneet ja turhautuneet suomalaiset, kirjoitamme Teille vedotaksemme oikeudentajuunne ja pyytääksemme Suomelta vihdoin konkreettisia toimia: Palestiinan valtion tunnustamista ja historian oikealle puolelle siirtymistä, kuten totesitte 21.5.2025. Olemme joukko asiantuntijoita, tutkijoita, julkisuuden henkilöitä ja ihan tavallisia suomalaisia, jotka ovat viimeisen kuukauden ajan kampanjoineet Palestiina...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen" tähän luetteloonIsrael boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
426 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51111 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21065 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.