Vaadimme kansanäänestystä ydinvoimasta ja uraanikaivoshankkeista

Alfa

/ #422 jodia ilmassa

20.11.2011 09:43

Reilu viikko sitten STUK siteerasi IAEA:n tiedotetta, että Euroopan alueella on havaittu vähäisiä määriä jodi-131 isotooppia ilmassa.

Pian selvis, että ensimmäiset raportit jodista oli jo viime kuun puolelta. Syyttäviä sormia osoiteltiin eri puolilla eurooppaa, kaikki itään päin. Läntisimmät havainnot tulivat Ranskasta ja Norjasta, myös Ruotsissa havaittiin vaan ei taaskaan Suomessa.

Lopulta syyllinen löytyi ja tunnusti. Unkarilainen radioisotooppeja tutkimusreaktorilla (10 MW) lääketieteelliseen käyttöön valmistava instituutti kertoi, että vuoto oli alkanut 8.10 ja saatiin loppumaan 16.11. Vuoto oli kestänyt viisi viikkoa ja säteiyturvallisuudesta vastaavat viranomaiset haparoivat pimeässä?

Unkari on sittemmin perunut lausuntonsa osittain: "jos vuotoa on havaittu näin laajalla alueella ympäri Eurooppaa, sen olisi pitänyt olla vaarallisen voimakasta paikan päällä"

Ajattelemisen aihetta siis tässäkin asiassa, monelta kannalta.