Koirakuiskaaja Cesar Millan pois TV:stä
Luonnossa |
/ #48528.11.2011 12:56Haluaisin muistuttaa ohjelman vastustajia yhdestä pienestä seikasta joka tuppaa ihmisiltä jotenkin unohtumaan. Cesar käsittelee ongelmakoiria, koiria jotka oikeasti voivat satuttaa ihmisiä tai muita eläimiä. Yhdessäkään muussa koiraohjelmassa joita tv:stä on tullut (esim. Isännän ja koiran käytöskoulu) ei käsitellä noin vaikeita tapauksia. Suomessakaan harvoin päästetään koiria noin ikäviksi, vaan täällä useimmiten pistetään eläin piikille "mielenvikaisuuden" takia (tiedän liiankin monta tällaista tapausta). Huomasin tätä viestiketjua lukiessani että monien mielestä Cesar vain rankaisee koiria kun ne käyttäytyvät huonosti. No, Cesar ilmoittaa koiran omalla kielellä että ei hyväksy sitä mielentilaa missä koira sillä hetkellä on, mutta kyse ei ole rankaisemisesta. Vain ihmiset rankaisevat toisiaan ja vain ihmiset kokevat alistamisen negatiiviseksi. Jopa sanalla "alistaa" on niin negatiivinen sointu ihmisten mielessä että siitä on tullut melkeinpä tabu. Mutta silti alistamista tapahtuu kaikkialla, luonnollista alistamista. Lasten kuuluu alistua aikuisille, työpaikalla työntekijän kuuluu alistua työnantajalle, harrastuksissa joudumme kaikki alistumaan harrastuksen ohjaajalle. Vain alistunut ihminen on avoin oppimaan uutta. Vain alistunut ihminen osaa ottaa huomioon muut ihmiset ja ymmärtää hyvän käytöksen tärkeyden. Osa Cesarin menetelmistä voivat näyttää rajuilta, mutta kyseessä on oikeasti pahoja ongelmia omaavia koiria. Nämä koirat ovat niitä jotka ovat pienestä pitäen saaneet tehdä mitä vain koska ne ovat meidän ihmisten mielestä söpöjä. Ja koska ihminen ei ole koskaan antanut niille ohjeita kuinka kuuluu käyttäytyä, ne kertovat ihmisille mitä saa tehdä ja mitä ei. Koirilla vaan on tapana ilmoittaa virheistämme yleensä puremalla, koska ihminen ei osaa lukea koiran antamia hiljaisia merkkejä. Aivan kuten lellitty pikkukakara joka on aina saanut tahtonsa läpi. Tottakai koira nostaa kauhean metelin sitten kun joku tulee ja kertoo että noin ei saa käyttäytyä, aivan kuten nämä lellityt kakaratkin. Hyvänä esimerkkinä tästä on tv:ssä esitettävä "Ankara isäntäperhe". Tässä viestiketjussa on mainittu että Tuire Kaimio ja moni muu koirankouluttaja ovat kritisoineet Cesarin menetelmiä, mutta tässäkin pitäisi ottaa huomioon että esimerkiksi Kaimio ja Victoria eivät käsittele oikeasti ongelmallisia koiria. He kouluttavat eläimiä tekemään temppuja. Tempuissa ei ole mitään vikaa, ne kuuluvat peruskoulutukseen, mutta jos ongelmakoiralle alkaa opettamaan pelkästään temppuja, ei se opi miten ei saisi käyttäytyä. Cesar painottaa ohjelmassaan sekä kirjoissaan peruskoulutuksen tärkeyttä. Kun koira on alusta asti koulutettu ja kasvatettu oikein, ei ongelmia syntyisi. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat Daddy, Angel, Junior, Mr. President ja Marley joiden kasvatuksessa Cesar on alusta asti ollut mukana. Ihmisillä on nykyään jännä luulo siitä että eläimiä pitäisi käsitellä kuin hienointa posliinia ja niitä saisi koskea vain pumpulilla. On surullista huomata kuinka suurin osa nykyihmisistä on erkaantunut niin kauas luonnosta ja yrittävät myös erkaannuttaa eläimensä. Eläintä kohtaan kuuluu käyttäytyä kuten eläin toista eläintä kohtaan. Koiria ei kuulu inhimillistää, sillä ne eivät ajattele samalla tavalla kuten me. Ne eivät tee asioita pahuuttaan. Ne vain reagoivat. Koirakuiskaaja ei ole opetusohjelma. Siinä ei opeteta miten tavallisesta tallaajasta tulee upea koirankouluttaja eikä siinä sanota että tee näin tilanteessa x. Tosin, ohjelma on kiistämättä opettavainen. Se opettaa että eläintä käsiteltäessä ei ikinä saa hermostua, olla vihainen tai kiireinen. Se opettaa periksiantamattomuutta, maltillisuutta ja ymmärrystä. Se opettaa että koskaan ei ole liian myöhäistä auttaa koiraa oppimaan uusia tapoja, jopa vanha koira voi päästä irti huonoista tavoista. Se opettaa meitä antamaan eläimelle hellyyttä oikeaan aikaan ja milloin ei kannata antaa hellyyttä jottemme palkitsisi eläintä väärästä mielentilasta. Liian usein näen ihmisten palkitsevan koiriaan siitä että ne pelkäävät, joka johtaa siihen että ne pelkäävät vielä enemmän. Liian usein näen ihmisten palkitsevan koiriaan siitä että ne räyhäävät toisille, mikä johtaa siihen että ne räyhäävät vielä enemmän. Miksi? Koska ihminen on palkinnut niitä juuri kyseisestä käyttäytymisestä. Itse toivon että Koirakuiskaaja pyörii tv:ssä vielä monta vuotta ja että ihmiset tajuaisivat että vaikka eläisimme millä tahansa luvulla, eläin on silti eläin ja meidän kuuluisi kunnioittaa sitä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Arvoisa Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb, Me, Palestiinan tilanteen johdosta huolestuneet ja turhautuneet suomalaiset, kirjoitamme Teille vedotaksemme oikeudentajuunne ja pyytääksemme Suomelta vihdoin konkreettisia toimia: Palestiinan valtion tunnustamista ja historian oikealle puolelle siirtymistä, kuten totesitte 21.5.2025. Olemme joukko asiantuntijoita, tutkijoita, julkisuuden henkilöitä ja ihan tavallisia suomalaisia, jotka ovat viimeisen kuukauden ajan kampanjoineet Palestiina...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Koirakuiskaaja Cesar Millan pois TV:stä" tähän luetteloonKielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
445 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51114 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21070 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
946 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
245 Luotu: 29.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
54 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.