Ehjän Joensuun asema-alueen puolesta!


Vieras

/ #4

12.11.2016 15:48

Asema-alueella sijaitsee myös Joensuun Kulttuurikahvila Laituri, joka on ainutlaatuinen paikka monessakin merkityksessä. Ensinnäkin Laituri pohjaa toimintansa taloudellisten tavotteiden sijaan eettisiin arvoihin, mikä on aivan liian harvinaista nykyajan tehokkuuskeskeisessä yhteiskunnassa. Toiseksi Laituri edistää voimakkaasti paikkakuntalaisten yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä. Se on joensuulaisten olohuone, jossa viihtyvät kaiken ikäiset vauvasta vaariin. Laiturilla on esimerkiksi oma kirjastonsa, josta voi vain napata romaanin ja ruveta kiireettömästi lukemaan. Kolmanneksi Laituri on ihanan tilava paikka. Keskustan ahtaisiin kahviloihin kyllästyneelle se on siis vallan upea tila. Neljänneksi Laituri edistää voimakkaasti kulttuuria. Olen osallistunut Laiturilla muun muassa moniin upeisiin konsertteihin, käsityötapahtumiin ja kirpputoreihin. Viidenneksi koirat tervetulleita Laiturille. Paikan päälle mennessään saattaa siis saada ilmaista hauvaterapiaa. Kuudenneksi Laiturin antimet ruoan suhteen ovat aivan ykköskamaa. Kokeilkaapa vaikka heidän ruokaisia vihiksiään (kasvispiirakoita)! Seitsemänneksi tilan vuokraaminen yksityistilaisuuksiin on helppoa ja halpaa. Hinnan voi myös korvata tekemällä Laiturilla vapaaehtoistyötä.

Laiturin toiminta tuskin loppuisi, vaikka rakennus saisikin purkutuomion. Tilava ja mukava rakennus on kuitenkin tällä hetkellä niin keskeisellä, helppokulkuisella ja helposti löydettävällä paikalla, että purkaminen olisi todella sääli. Lisäksi minusta tuntuu, että joensuulaiset ovat vasta alkaneet tottua paikkaan ja ymmärtäneet sen ainutlaatuisuuden. Tai ainakin minä olen.