Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara

"karjalan impi"

/ #5

04.12.2016 08:24

Miksi kukaan ei tutki sitä, mitä kiveä käytettiin Talvivaaran alkuajan pilottikasassa? Joku on väittänyt että tässä kohtaa tehtiin kaksi sellaista asiaa jotka täyttävät petoksen tunnusmerkistön. Kiviaines oli huhun mukaan Outokummun aikanaan louhimaa parempilaatuista kiveä, joka oli kasattu erilliseen paikkaan. Toinen asia on että tämä pilottikasa oli katettu ja bioliuotustulokset olivat siten parempia, kun sinne ei päässyt satamaan vettä ja lunta taivaalta. Ja miksi ylipäänsä Outokumpu olisi myynyt kannattavan kaivoksen Eurolla liikemies Pekka Perälle?