ASUMISRAUHA SÄILYTETTÄVÄ TUUSLAHDELLA JA TUUSMÄEN YMPÄRISTÖSSÄ
Hyvä kokonaissuunnitelma Vieras |
/ #6 Toiminnallisia keskuksia on hyvä olla.18.09.2010 11:27Yleiskaavassa, jossa Tuusmäen toimintoja visioidaan, on huomioitu kokonaisuus. Kokonaissuunnitelmaan sisältyy osin rinnetoimintojen palauttaminen, Hoikanniemeen normaalia rannan äärelle sijoittuvaa matkailumajoitustilaa, rinteen taustoille ratatoimintoja ja laajoja metsäisinä säilyviä luonto- ja retkeilyalueita. Näitä kaikkia tarvitaan, ne tukevat toinen toistaan. Kaikki nämä on valmisteilla olevien suunnitelmien mukaan tarkoitus toteuttaa niin, ettei niistä aiheudu millekään toiminnalle haittaa. Yhtenä lähtökohtana on toimintojen ympäristöystävällinen toteuttaminen. Kuten valmisteilla olevasta kaavasuunnitelmaraportista voidaan lukea, tavoitteena on ratojen sijoittaminen ja toteutus siten, ettei niistä aiheudu mm. meluhaittoja ympäristöönsä. Tämä on täysin mahdollista näin, sijoittelun ja tarvittaessa erillisten melusuojausten avulla. Kenenkään intressihän ei ole hanketta (eli kokonaisuudessaan Tuusmäen kehittäminen) viedä eteenpäin, jos siitä aiheutuu haittoja itselleen ja ympäristölleen, johon sisältyy siis paljon muutakin kuin nyt esille nostetut ratatoiminnot. On erinomaista, jos Tuusmäen maankäyttöä saadaan aktivoitua. Jopa siten, että siitä hyötyvät laajemminkin mm. Tuusniemeläiset. Jos hankkeiden jatkosuunnitteluvaiheet ja itse toteuttaminen tehdään kuten on visioitu, ovat hyödyn saajia koko Tuuslahden ympäristö mm. tonttimaiden arvonnousun ja alueen palvelutarjonnan monipuolistumisen myötä. Samoin työllistävä vaikutuskin on ilmeisesti jonkin moinen. Toivotan tälle hankkeelle myötätuulta. Näen sen erinomaisena mahdollisuutena kokonaisuudessaan yhtenä osana Tuusniemen ja laajemmin koko Koillis-Savon matkailun kehittämisessä. Hanke ei heikennä Tuusniemen imagoa luonnonläheisenä kuntana. Päin vastoin hankkeella osaltaan luodaan mahdollisuuksia saada matkailijoita laaja-alaisesti upean ja varsin laaja-alaisen luonnonympäristön äärelle. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1952 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
911 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18075 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1153 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
458 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
644 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
290 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1795 Luotu: 04.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
164 Luotu: 15.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12793 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
463 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6376 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1029 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
602 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1455 Luotu: 29.04.2024