TUEN ILMAUS PÄIVI RÄSÄSELLE!


Vieras

/ #1

30.10.2019 20:29

KD- toiminta on kaksinaamaista hommaa. Päivi Räsänen julistaa kristillisen heteroavioliiton ja Jumalan tahdon mukaista seksielämää ja kaikki muu sukupuoliyhdyntä, avioliiton ulkopuolinen seksi, on syntiä. Samaan aikaan KD- nuoret esittävät vauvarahaa, mutta myös ilmaisia e- välineitä kaikille Suomen nuorille alkaen 16- vuotiaista. Olemme Jumalan vihan alla ja kohta Jumalan KURITTAVA, ruoska, Venäjän armeija, sivaltaa. Suomen sotavuosien 1939-1945 uhriluku kaatuneina ja haavoittuneina oli n. 200 000. Seuraavan sodan jälkeen se lienee 1,3 miljoonaa. Suurin syy ja synti, joka sytyttää Jumalan vihan hehkun on haureus, johon myös kristityn nimeä väärinkäyttävät KD- poliitikot osaksi jopa yllyttävät. Oman vakavan lisän tähän tuo eduskunta ja presidentti, jotka ovat päättäneet ja hyväksyneet spn- avioliittolain ja myös kirkon johto, joka ei julista parannusta haureuden synnistä. Nyt ei enää tarvita Mainilan laukauksia, vaan iskanderit lentävät milloin tahansa. Menkää polvillenne uskovaiset ja alkakaa rukoilla armoa Herralta Suomen ja sen kansan puolesta. Jeesus, armahda meitä!

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…