Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!
Työtä henkensä edestä tekevä Vieras |
/ #57 Haussa periaatteen miehet ja naiset28.09.2010 20:59Totta on, että kokonaisuuden kannalta kansanedustajien palkankorotus on mitättömän pieni summa, eikä työttömien kukkaroissa näkyväää muutosta saa aikaan. On myöskin loogista, että kansanedustajille maksetaan suhteellisen hyvää palkkaa, koska se (teoriatasolla, heh) takaa lahjomattomuuden ja varmistaa sen, että Arkadianmäelle saadaan pätevää (heh, edelleen teoriatasolla) jengiä niin talouselämästä kuin yhteiskunnan muiltakin eri aloilta. Mutta tällä kertaa näen niin, että kysymys on periaatteesta. Noilla liksoilla ei elämä kärsi pätkääkään siitä, jos se pari satkua vuodessa jää saamatta, mutta mitä tämä palkkahissin kiihtyvä vauhti viestii Suomen sadoilletuhansille työttömille, pienipalkkaisille ja eläkeläisille, jotka kitkuttelevat köyhyysrajalla vuodesta toiseen ilman mitään toivoa paremmasta? Aivan oikein: muista ei ole niin väliä, kunhan saan itse pedattua itselleni kaiken taloudellisen hyvän, mikä irti lähtee. Näin opetetaan oikein isän kädestä, että kannattaa olla ahne ja itsekäs heti, kun siihen suinkin vain on mahdollisuus. Jos en muista aivan väärin, jokunen vuosi sitten muutama kansanedustaja (vaiko vain yksi?) vapaaehtoisesti luovutti myönnetyn palkankorotuksen valitsemaansa hyväntekeväisyyteen. Jos nyt koko jengi ilmottaisi näin tekevänsä, saattaisin pystyä asian kanssa elämään, mutta kovin todennäköistä moinen suoraryhtisyys ei todellakaan ole. Voisinpa suorastaan luvata antavani ääneni sille edustajalle, joka nyt nousee ääneen vastustamaan korotuksia periaatteesta, tai joka korotusten tullessa siirtää rahan lyhentämättömänä johonkin tarpeelliseen (nuorten mielenterveystyö, anyone?). Juuri tänä päivänä, tässä yhteiskunnassa kansanedustajien itse itselleen myöntämä taloudellinen selkääntaputus tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51020 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
393 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
72 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1069 Luotu: 25.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
220 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11073 Luotu: 09.06.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
130 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022