VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE


Vieras

/ #390 Re: Korpisutta suojeltava

27.12.2011 17:47

#1: -  

 Mielestäni harjoitettu löperö petopolitiikka alkaa olla uhka koko susikannalle.

Päättäjät eivät ole ymmärtäneet miksi osa susista alkaa pyöriä lähellä asutusta. Uskoisin että on kaksi pääsyytä. Ensiksi heikommat yksilöt saavat reviireistä huonoimmat paikat, eli niiden alueet yhdistyvät ihmisasutuksiin suuremmilta osin kuin vahvempien todellisten korpisusien.

Toinen syy on se, että kyseiset yksilöt ovat saaneet niin pitkään siedätyshoitoa ihmisistä, että ovat tottuneet ympäristöön ja muuttuneet "citysusiksi", joilla ei ole luontonsa puolesta paljonkaan tekemistä korpisuden kanssa, joista keskusteluissa kuulee puhuttavan. Mielestäni on vain ajan kysymys koska "citysusi" käy ihmisen kimppuun, todennäköisesti lapsen. Mikäli tämä päästetään tapahtumaan taas kerran yleinen mielipide pakottaa tappamaan kaikki sudet Suomesta sukupuuttoon.

Oikeat korpisudet voidaan vielä pelastaa kun vielä ei ole tullut Suomessa ihmisuhreja. Korpisuden pelastaminen tapahtuu siten, että viranomaiset aikaisempaa aktiivisemmin myöntävät kaatolupia "citysusille". Kauan eläköön korvessa kasvanut ja siellä viihtyvä susi, joka terveen suden tavoin ihmistä kammoaa.