VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE


Vieras

/ #561

30.12.2011 08:12

Naapurimaamme Ruotsi ehti olla noin 150 vuotta, ja meillä noin 100 vuotta ilman susia, eikä tuona aikana tavattu yhtäkään susien raatelemaa ihmisuhria.

Tätä aikakautta ennen sellainen oli karua arkea molemmissa maissa, samoin kuin se, että luonnossa ei ollut mitään eläimistöä joka ei joko päässyt puuhun tai siivilleen susia pakoon.

Hirvet ja kaikki muutkin sorkkaeläimet olivat sudet raadelleet lähes sukupuuttoon, ja koko pohjolassa vallitsi nälänhätä niin susilla kuin ihmisilläkin.

Massamuutto Amerikkaan nälkää ja kurjuutta pakoon koko euroopasta oli valtavaa.

Sudet saatiin kuitenkin valtioitten tiukoilla pyyntivelvoitteilla hävitettyä pohjolasta, jolloin alkoi ennen näkemätön riista ja eläinrikkauksien aikakausi koko pohjolassa mistä dokumentoidut kaatoluvut kiistatta kertovat.

Esim Ruotsissa, joka ehti olla pidempään ilman susia ja sotaa, ammuttiin vuosittain puolet koko maailman hirvisaaliista mm Venäläisten tiedemiesten tilastojen mukaan...!!!

Pohjoismaissa ei juurikaan tavattu susien pahimmalla aikakaudella: Hirveä, Metsäpeuraa, Metsäkaurista, Majavaa, Jänistä, Kettua, Ilvestä, Villisikaa, vaan nämä kaikki ovat päässeet rikastuttamaan luontoa tuon sudettoman aikakauden aikana, ja joista useimmat lajit ovat alkaneet jälleen nopeasti taantumaan susien vaikutuksesta nykypäivänä.

Tällä hetkellä susien ainoa hyötypuoli luonnolle on se, että ne tappavat jonkin verran rauhoitettuja kilpailijoitaan Ilveksiä, joiden kanta on räjähtänyt rauhoituksen seuraukena käsiin, ja uhkaavat jo eläimistöä susien rinnalla tehokkaasti.