vähennän veroistani 8,1% koska kansanedustajat eivät korotustaan ansaitse!
Perrrkele Vieras |
/ #13 Niinpä02.10.2010 10:11Täällä on nähtävillä kaikki tyypilliset mielipiteet jotka tulevat esiin aina kun eliitti tekee jotain tämän kaltaista paskaa. Itse olen täysin samaa mieltä edeltävien kirjoittajien kanssa. Oletteko hyvät keskiverto-kanssakansalaiseni miettineet sitä, että tämän kaltaiset mielipidekirjoittelut ja adressit eivät suomen kaltaisessa yläluokan hallitsemassa piilokommunismissa saa mitään aikaiseksi. Ei yhtään mitään! OLISIKO NYT JO OIKEASTI AIKA TEHDÄ JOTAIN??!??!?!? Näillä mielipidepalstoilla löytyy joka kerta kirjoituksia siitä kuinka "kansalaisten tulee nyt nousta barrikaadeille" ja "nyt pitää saada aikaiseksi mielenosoitus" yms. MISSÄ NÄMÄ KIRJOITTAJAT OVAT SILLOIN KUN ON AIKA TOIMIA???!! Jos esimerkiksi jossain etelän maassa kansanedustajat (tai vastaava instanssi) tekisi itselleen samanlaisettäysin perusteettomat lisäansiot, olisi heillä heti seuraavana päivänä edessään kymmenien tuhansien ihmisten mielenosooitukset ja pahimmassa tapauksessa jopa hengen lähtö. Mitä tapahtuu Suomessa? Itseni kaltaiset paskaperseet itkevät pitkin netin keskustelupalstoja ja maanantaina elämä palaa ennalleen. Meillä yhtä köyhänä kuin ennenkin, eliitillä jälleen kerran hieman leveämmällä ja paremmilla täytteillä olevalla leivällä. Joku kansanedustuslaitokseen vittuuntunut, esittäkää järkevä mielenosoituspäivä ja kerätkää 10.000 lupausta osallistua niin minä olen 100% varmasti mukana ja lupaan tuoda mukanani yli sata äärimmäisen vihaista ääntä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "vähennän veroistani 8,1% koska kansanedustajat eivät korotustaan ansaitse!" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1017 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18170 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
431 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1929 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1313 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12810 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6409 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
100 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10492 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.