Kannabis lailliseksi

Tapio Peltonen
Turku

/ #133

06.04.2007 11:56

Sini Tanskaselle:

"Ei ne huumeet turhaan laittomia ole, - -"

Suosittelen tutustumaan päihteiden kieltopolitiikan historiaan. Alkuperäiset syyt kielloille eivät ole olleet kansanterveydellisiä tai sosiaalisia, vaan useimmiten täysin tekaistuja, virheellisiä tai jopa rasistisia. Eikä tilanne ole muuttunut tiedon karttumisen myötä. Suurin syy sille, miksi "huumeet" edelleen ovat laittomia, on se, että ne ovat perinteisesti olleet laittomia, ei se, että kielloista olisi jotain todistettavaa hyötyä.

"- - [S]aisivat suoraan panna laittomiksi tupakan ja alkoholinkin."

Alkoholin kieltolakia on kokeiltu, tuhoisin seurauksin. Edelleenkin kieltolain aiheuttama päihdekulttuurin rappio varjostaa suomalaista alkoholinkäyttökulttuuria.

Tupakan käytöstä ja hallussapidosta rankaiseminen olisi luultavasti vielä tuhoisampaa, koska tupakkariippuvuus on yleensä voimakkaampi kuin minkään muun aineen aiheuttama riippuvuus.

"Ihmisen heikkoutta on se kun ei osaa ottaa elämää vastaan selvinpäin."

Ehkä niin, mutta onko oikein, että heikkoudesta rangaistaan? Eikö "heikkous" ole riittävä rangaistus itsessään? Ja eikö olisi parempi, jos "heikkous" kohdistuisi aineisiin, jotka ovat vähemmän riskialttiita kuin tupakka tai alkoholi?

Päihtymishakuisuuteen ei voida vaikuttaa lainsäädännöllä, vaan ainoastaan asiallisella valistuksella yhdistettynä siihen, että puututaan päihtymishakuisuuden taustalla oleviin syihin.