LINTUNEVAN PELASTAMINEN TURVETUOTANNOLTA / Help us to rescue a Lintuneva!
Martti Peltola Vieras |
/ #221 Re: Tuki Turpeelle ja biodieselille17.10.2010 11:57#220: Pauli Pajunen - Tuki Turpeelle ja biodieselille Warkauden Lehti säesteli Pekkarisen turvepuheita pääkirjoituksessaan jo 19.8.10, eli energiaveropäätöksiä hallitus nuiji vasta tuon ajankohdan jälkeen. Teksti on siis lehden pääkirjoitustoimittajan mielipide. Pekkarinenhan on omaa nuorallatanssiaan harjoitellut turveasioissa jo vuosikaudet eikä hänestä ota tohtorikaan selvää. Tietääkö ministeri enää itsekään mitä mieltä hän oikeasti turpeesta on, tai mitä mieltä hänen viisainta olisi olla kannatusgallupien perusteella? Tämä meni vähän ohi Lintuneva-aiheesta, mutta on hyvä muistaa, että Lintunevankin kohtaloon vaikuttavat vahvasti nimenomaan valtakunnan tasolla tehtävät linjaukset. Esim. MMM:n asettamassa valtakunnallisessa suostrategiaryhmässä ei vain saada sorvatuksi yksimielistä kantaa maan turveohjeistuksiksi. Ko. porukassa turveteollisuuden ylivoimaisesta äänienemmistöstä huolimatta ovat turvelobbaritkin osanneet varautua siihen, että turpeen tuotantoon ja käyttöön liittyvät lakien ja lupaehtojen rikkomiset sekä päättäjille suunnatut "roposet" tulevat aivan varmasti julkisuuteen. Jossain vaiheessa aletaan kysellä jo nimien ja vastuidenkin perään. Kuka selvittäisi sen, ketkä Kurikan kaupungin antamassa Lintuneva-lausunnossa puolsivat Lintunevan turvetuotantolupaa, ja vastustiko sitä kukaan päättäjistä? Nimet olisi jo nyt hyvä julkistaa; salassa ne eivät pysy. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1490 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
841 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1209 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
582 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
419 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21244 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
994 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
180 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
171 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
168 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025