Urheilu pois YLE puheesta

Vanha

/ #64 Olen luopunut

17.01.2012 15:05

#63: M Kleemola - Re: Älyä voi olla pölötyksessäkin

Minä en kuuntele urheilua enkä Olga K:ta. Tänä aamuna tein itselleni selväksi sen, että en enää jatkossa harrasta kanavilla surffailua. Surffailun tulos on ollut negatiivinen: olen menettänyt vain aikaani. Tästä lähtien kuuntelen Yle radio 1:stä Ykkösaamun ja YlePuheesta Politiikan radion, siinä minun radion kuunteluni. Aikaisemmin kuuntelin Ykkösaamun kahteen kertaan ja sen lisäksi kymmenet muut ohjelmat. Uusinnat eivät häirinneet, koska joukkoon mahtui todella hyviä aikaansaannoksia..

Ihmettelen, mikä tekee Olga K:sta niin merkittävän juontajan/toimittajan, että hänen nimensä mainitaan HS:n radio-ohjelmissa, mutta paljon paremmat juontajat/toimittajat (mm. Wistrand ja Tyykiluoto) jätetään mainitsemata. YlePuheen ohjelmatiedot mahtuvat nykyisin vajaasen kolmeen sentiin!

Voisivatko kaltaiseni asiaohjelmien kuuntelijat saada kanavan, jossa olisi vain todella vanhojen ohjelmien uusintoja. Sen ei uskoisi tulevan kovoin kalliiksi.