Vetoomus Rimminkankaankoulun opiskelu- ja työturvallisuudesta
Toinen järkyttynyt |
/ #22 Re: HERÄTKÄÄ!29.01.2012 11:48Olen kanssasi ihan samaa mieltä asioista, joista kirjoitit, Ja Ritva Kinnulan kommentit perjantain Iijokiseudussa olivat tosissaankin järkyttävää luettavaa ja loukkaavaa kaikkia meitä kohtaan, jotka ovat jo vuosia joutuneet kärsimään Rimmin tilanteesta. Oppilaat eivät tosiaankaan voi jäädä koulusta sairauslomalle vaikka oireet ovat pahoja, heitä velvoittaa oppivelvollisuus. Kaikkien oppilaiden ja henkilökunnan pitää saada tehdä töitä puhtaissa tiloissa ilman sairastelua. Päättäjienkin pitäisi osata myöntää tekemänsä virheet, eikä antaa julkisuuteen väärää tietoa. Onko ko asia Kinnulalle pelkästään arvovalta kysymys? Mitä asioiden vähättely ja kieltäminen saavat aikaan? Miksi asioista ei meidän kaupungissa voi puhua avoimesti ja oikeilla nimillä, miksi päättäjät käyttäytyvät näin ja vielä kehtaavat vääristellä asioita ja antaa julkisuuteen väärää tietoa? Järkyttävää käyttäytymistä...
Iijokiseudun mukaan kaupunki on jo tähän mennessä käyttänyt rahaa Rimminkankaan ja Rimpelän korjauksiin yli 2 miljoonaa euroa ja kaikki ihan turhaan.. Niillä rahoilla oltaisiin rakennettu jo pitkälle uutta koulukeskusta. Eikä mainitsemani kohteet ole ainoita, joihin rahaa on laitettu turhaan!
|
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2039 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18208 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1970 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10502 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024