Kankaanpään Käpymontun puolesta
ajattelija Vieras |
/ #14 Monttu monttuna28.10.2010 15:43Tännehän on tullut tekstiä sitten viime käyntini. Ja ajattelin itsekin kertoa oman mielipiteeni Montun puolesta. Minun (kankaanpääläisen)mielestä Monttu on yksi iso osa Kankaanpään identiteettiä. Kaupunki luonnollisesti kehittyy ja kasvaa, eikä sitä varmasti kukaan vastusta. Kun joku puhuu/kirjoittaa jonkin olemassa olevan säilyttämisen puolesta, tulee joku heti kertomaan, että miten tyhmää on vastustaa kehitystä, rakentamista, uusia asukkaita, verotuloja.. Kankaanpäähän on paikkakunnan kokoon nähden rakennettu aivan valtava määrä uusia liikekiinteistöjä viimeisen 20 vuoden aikana, sitä ei kai kukaan voi kiistää? Ja jos liikekiinteistöjen määrällä jotain haetaan, eiköhän niiden pitäisi vetää melkoisen määrän vierailijoita kaupunkiin. Mutta ei kai kukaan liikekiinteistöjen perässä muuta paikkakunnalle? Tarvitaan työpaikkoja, joita parhaiten tuo esim. teollisuus. Tottakai liikkeet ja sitä kautta palveluammatit tuovat myös työpaikkoja, mutta nämä paikat täyttyvät varmasti lähinnä oman paikkakunan työttömistä. Verorahoja toki saadaan enemmän. En ole siis rakentamista vastaan ylipäätään, mutta eikö pitäisi kuitenkin tehdä se ympäristön ehdoilla? K-market laajentui Citymarketiksi (hyvä asia) ja tämän vuoksi lähistöltä poistettiin useampi rakennus, mm kaunis Rajalan talo. Leijona puisto on aina ollut mielestäni ankeassa paikassa (ja vaarallisessa) isojen teiden risteyksessä. Nyt kun ympäriltä vietiin puut ja rakennukset, puisto-sana antaa mielestäni kokonaan väärän kuvan ja tälle lasten leikkipaikalle tulisi etsiä lähistöltä rauhallisempi/parempi paikka. Kun Citymarket nyt on hallitsevana hautausmaata vastapäätä, mielestäni olisi törkeääkin alkaa rakentamaan vielä montun kohdalle jotain liikekiinteistöä. Eiköhän olisi hyvä pitää tämä, kaunis maisemallinen alue nykyisellään lukion ja hautausmaan välillä? Kankaanpäässä on tonttitilaa yllin kyllin. Ei tarvitse tuhota kaikkea rakentaakseen uutta. Mitä vanhaa Kankaanpäässä oikeasti on säilytetty/suojeltu? Kaikki minun vieraani ovat Montun nähdessään kysyneet siitä, että mikä se on. Ja ovat myös ihastelleet sitä. Sopii minun mielestäni oikein hyvin hautausmaan viereen ja käyttöideoita on vaikka kuinka paljon, kunhan ei pilata rakentamalla. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kankaanpään Käpymontun puolesta" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2041 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18211 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
462 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1970 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10503 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.