Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta
Vieras |
/ #1593 Känni-ilmiö ihmetyttää22.02.2012 12:53Ravintola-alaa edustavan Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi ihmettelee uutta ilmiötä, että pahoinpitelyt ravintoloiden sulkemisaikaan ovat lisääntyneet. Aittoniemen mukaan ilmiö ei näy yökerhojen ja ravintoloiden sisällä lainkaan. - Poliisikin on sen todennut, että näitä tapahtuu ravintoloiden lähialueilla. [Ravintoloissa pidettävistä] päiväkirjoista emme ole nähneet lisäongelmia, Aittoniemi kertoo Uudelle Suomelle. Aittoniemi myöntää, että väkivaltaisuus on lisääntynyt ja se on ongelmallista. Hän kuitenkin kyseenalaistaa sen, johtuuko väkivaltaisuus pelkästään alkoholinkäytöstä. - Voiko olla niin, että on alkoholinkäyttö ja joku muu asia yhdessä, jotka sitä selittävät? Kyllähän nämä ihmiset ovat päihtyneitä, [jotka pahoinpitelyihin syyllistyvät], mutta onko alkoholi ainoa selitys? Aittoniemi pohtii. Hänen mielestään sosiaali- ja terveysministeriö sekä sisäministeriö voisivat selvittää ilmiötä syvällisemmin. Sisäministeri Päivi Räsänen ehdottaa anniskelun lopettamisen aikaistamista muun muassa sillä perusteella, että poliisia työllistävät häiriöt vähentyisivät. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero linjasi maanantaina Uuden Suomen haastattelussa, että ravintolat ja yökerhot voisi sulkea jo kahdelta aamuyöllä. Paatero myös vahvisti, että pahoinpitelyiden lisääntyminen ravintoloiden lähistöllä on valtakunnallinen ilmiö. Aittoniemi oli tänään Ylen aamu-tv:ssä keskustelemassa Räsäsen ehdotuksesta. Samassa lähetyksessä asiaa kommentoi myös Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin. Hän kyseenalaisti sen, johtuvatko pahoinpitelyt yökerhojen myöhäisestä sulkemisajasta. - Häiriökäyttäytymisestä voitaisiin selvittää, onko sillä kellonajalla merkitystä, vai onko se sulkemisaika, johon se osuu, Selin sanoi. Hän piti ravintolatyöntekijöiden kannalta hyvänä asiana, jos asiakkaiden tulo ravintoloihin aikaistuisi nykyisestä. Tämä olisi Selinin mielestä kuitenkin hidas prosessi. Poliisiylijohtaja Paatero on korostanut juuri sitä, että ravintoloihin saavutaan entistä myöhemmin yöllä. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120322-kanni-ilmio-ihmetyttaa-%E2%80%9Donko-viina-ainoa-selitys%E2%80%9D |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
533 Luotu: 15.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1073 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18287 Luotu: 25.04.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2083 Luotu: 05.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
254 Luotu: 21.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2018 Luotu: 04.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
232 Luotu: 20.05.2024
Mortin männikön puolesta
138 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
709 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6437 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10512 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
500 Luotu: 08.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
53 Luotu: 17.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1341 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12835 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.