Promillerajaa on laskettava tieliikenteessä Suomessa

pohtiva

/ #2 Asia ei ole niin yksinkertainen

25.02.2012 13:25

"Pohjoismaissa tulisi olla yhtenäinen rattijuopumuksen tunnusmerkistö. Ruotsissa promilleraja
laskettiin 0,2:een vuonna 1990. Tutkimuksen mukaan rattijuopumusrikollisuus on vähentynyt sen jälkeen. Myös liikenneonnettomuudet sekä kuolonkolarit ovat vähentyneet. Lisäksi kuljettajat ovat ajaneet aiempaa vähemmän alkoholin vaikutuksen alaisena (Nordström 1997, Åberg 1993)."

Tämä on totta, mutta miksi olet jättänyt tästä lainauksesta pois erittäin oleellisen johtopäätöksen? Siis tämän:

"Tutkimuksen johtopäätöksiin sisältyy kuitenkin varauksia, sillä lain muutos osui ajankohtaan, jolloin turvallisuus Ruotsissa parani muutoinkin. Kaikkia muuttujia ei ennen – jälkeen -asetelmalla tehtävässä yhteiskunnallisessa tutkimuksessa ole mahdollista kontrolloida."

Suomen rattijuopumusrajan laskemista (0,5 --> 0,2) perustellaan usein juuri tällä Ruotsin esimerkillä. Todellisuudessa myös Suomessa rattijuoppojen aiheuttamat kuolonkolarit ovat laskeneet 1990 vuodesta lähtien (puolittuneet ainakin), vaikka Suomessa rajaan ei ole koskettu. Tämä antaa harhaanjohtavan kuvan siitä, että promillerajan laskeminen vähentää rattijuoppojen aiheuttamia kuolemia. Sitäpaitsi lähes 90 % näistä kuolemantapauksista on tapahtunut yli 1,2 promillen humalassa. Sivullisia kuolee noista 80 ihmisestä 10 vuodessa, joten tilastollisesti Suomessa tapahtuu vuodessa 1 sivullisen ihmisen kuolema, jossa kuljettaja on alle 1,2 promillen humalassa. Toki rattijuopot aiheuttavat myös loukkaantumisia, n. 10 kertaa kuolemien määrä.

Kannatan täysraittiutta autoillessa, mutta en promillerajojen laskemista. Huomio kannattaisi enemmän keskittää valistustyöhön sekä toistuviin ja törkeisiin rattijuopumuksiin.