KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
kokoustelija |
/ #3882 Re: Jatkaako KKY:n jäsenyyttä vai ei?26.03.2012 12:05#3881: Ollako jäsen vai eikö olla - Jatkaako KKY:n jäsenyyttä vai ei? Samaa mietin itsekin, mutta maksoin nyt kuitenkin jäsenmaksun ja menen kokoukseen sanomaan oman mielipiteeni ja kyseenalaistamaan nykyisen toiminnan linjauksen. Siihen minulla on oikeus! On sinne tulossa muitakin samaa mieltä olevia iso liuta! Emme anna periksi hallituksen painostamiselle ja uhkailuille. He ovat yrittäneet kovasti tehdä meistä toisinajattelijoista ja kissojen puolustajista "mörköjä" vaikka olemme vain ja ainoastaan kissojen asialla. Joku oikeus ja kohtuus tässäkin pitää olla. Vastassa on todennäköisesti jälleen sama joukkio vihaisia ja manipuloituja ihmisiä, jotka suorastaan sylkevät päälle naama punaisena. Tuori johtanee kallispalkkaisena puheenjohtajana kokousta. Kissoilta kaikki pois tyynni, kuten taloudenhoitajan Marko Karin älytön palkkakin. Mikäs tämä lomaosake homma oikein on? En tiennytkään, että yhdistys on hankkinut sellaisenkin - Miksi? Eiköhän niitä rahoja olisi tarvittu kissoillekin? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45535 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10625 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1740 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
259 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20870 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025