VESIOSUUSKUNTIEN PAKKOLIITÄNTÄÄ VASTAAN
kakkalaki |
/ #19 Pakkoliitäntä24.04.2012 22:36Olisi mukava nähdä että joku oikeasti vetoaisi perustuslakiin tässä asiassa ja vetoaisi tuohon mainitsemaasi vapauteen sopimimisesta. Perustuslakia en ole niin perusteellisesti lukenut että onko näin, mutta mikäli on niin siihen on ehdottomasti vedottava. Jos päinvastaisesti päätetään kuin perustuslaki sanoo, niin sehän tarkoittaa että perustuslaki menee silloin uusiksi. Karua luettavaa tuo vanhan parin pakkoliitos. Kuinkahan asia olisi nyt kun kohtuulliseksi kustannukseksi korjatussa jätevesiasetuksessa määritetty noin 4000 euroa ja imeytys/ suodatusjärjestelmän olevan täysin kelpaava! Moniko on seurannut uutisointia noista kunnallisista puhdistamoista, jotka purkavat vetensä suoraan vesistöihin? Lorahtelee silloin tällöin ja tuskin millään kiinteistökohtaisella järjestelmällä onnistuisi lakien mukaan purkaa vetensä puhdistamosta putkella suoraan järveen.. Suo siellä vetelä täällä... Asetushan muotoiltiin juuri itämeren fosforipäästöjen pienentämiseksi ja siihen vedotaan... |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTUMARSSI OSALLISTUU: Israelin rinnalla terroria vastaan – 7.10.2024! https://suomi-israel.fi/israelin-rinnalla-terroria-vastaan-7-10/ JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Allekirjoituksellani toivon Jyväskylän kaupungin päättäjien mahdollistavan melontakeskuksen jatkuvan toiminnan, sekä rakenteiden uusimisen kautta toiminnan kehittämisen ja palvelujen laadun parantamisen mahdollistamista, jotta Jyväskylän kaupungin asukkaille olisi saavutettavissa tulevaisuudessakin laadukas vesiliikuntamahdollisuus. Melontakeskuksen merkitys Jyväskylälle Tuomiojärven Kivelänrannan melontakeskus on tarjonnut monipuolisesti avovesiliikuntaa jo 35 vuoden ajan. Nykyisessä muodoss...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Arvoisa eduskunta ja hallitus, Esitämme vetoomuksemme TYKS Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi. Yöpäivystyksen lakkauttaminen siirtäisi päivystyskäynnit Turkuun, mikä lisäisi potilaiden kuljetustarvetta, ensihoidon kuormitusta ja hoitoon pääsyn viivästymisen riskiä. Yöpäivystyksen lakkauttaminen johtaisi valvonta- ja osastohoitoa vaativan erikoissairaanhoidon loppumiseen: Saloon jäisi ainoastaan terveyskeskussairaala ja päiväkirurginen yksikkö. Yöpäivystyksen lopetuksen seurauksena TY...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhö Me Karhen alueella ja sen ympäristökylissä Ylöjärven kuntaan veromme kantavat asukkaat haluamme tulla kuulluksi Ylöjärvellä. Karhen Ympäristökoulu on vetovoimatekijä. Se tarjoaa mahtavan mahdollisuuden perheille, jotka haluavat lapsensa kyläkouluun, mutta kuitenkin lähelle kaupunkia. Lähtökohta Ylöjärven talouden tasapainotustoimena on esitetty Karhen koulun lakkauttamista. Kuntaliitokset ja rakennemuutos ovat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "VESIOSUUSKUNTIEN PAKKOLIITÄNTÄÄ VASTAAN" tähän luetteloonItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
17239 Luotu: 11.09.2024
Vetoomus päättäjille Valpperin koulun säilyttämisestä.
754 Luotu: 13.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
3839 Luotu: 30.06.2024
Luvattomien aseiden käytöstä ja hallussapidosta isommat rangaistukset
403 Luotu: 13.09.2024
Kaupunkisillan päiväkotia ei saa yksityistää
321 Luotu: 14.09.2024
Porin Kaanaan K-Market säilytettävä
290 Luotu: 14.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14835 Luotu: 20.10.2022
Kotihoidontuen kuntalisä säilytettävä Lopella
161 Luotu: 18.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2612 Luotu: 13.01.2023
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1414 Luotu: 02.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13304 Luotu: 15.07.2023
Mansikkamäentien 15062 kunnostaminen
109 Luotu: 11.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4712 Luotu: 05.10.2020
Roll FM radiokanavalle vakituinen toimilupa
4461 Luotu: 04.07.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
2666 Luotu: 06.05.2024
Adressi Humallahden baanasuunnitelman uusimiseksi
3254 Luotu: 26.08.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10954 Luotu: 13.12.2020
Vetoomus Kyynämöisten koulun säilyttämiseksi
422 Luotu: 28.08.2024
KOHTUUTTOMALLE SOTERI-ruuhkalle stop ja laadittava vaihtoehto, jolla laillistetun ammattilaisen toiminnan jatkaminen varmistetaan ruuhkasta huolimatta!
2567 Luotu: 25.07.2024
Pelasta Taalintehtaan hyvinvointipalvelut / Trygga välfärdstjänsterna i Dalsbruk
433 Luotu: 07.09.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.