YLEn Areena ulkosuomalaisten käyttöön!

Harvoinpa ulkosuomalainen YLEn ohjelmia tai muutakaan suomalaista mediaa aktiivisesti seuraa, ellei esim. työn vuoksi ole pakko. Joten kun palvelu muuttuu maksulliseksi niin siihen se loppuu. Hesarillehan kävi näin jo kauan sitten.

Mutta:

Suomi on viime vuosiin saakka ollut viestintätekniikan kehityksen kärjessä, ja osaksi kiitos tästä kuuluu kulttuuriväelle joka otti uuden tekniikan ennakkoluulottomasti käyttöön, vetäen mukaansa suuren yleisön. Ilman näitä tuottajia ja käyttäjiä olisivat useimmat kännykkä- ja nettikeksinnöt jääneet lojumaan keksijöidensä nurkkiin (kunnes joku muu maailmalla olisi keksinyt ne uudelleen).

Reilussa kymmenessä vuodessa on Suomi näin lopulta päässyt maailmankartalle, kännykkä- ja nettimaana.

Mutta näyttää siltä että etumatka ollaan nyt hävittämässä.

"Yhteisöt hallitsevat tuottajia" (Communities dominate brands) on David Humen ja Tomi Ahosen oivallus 2000-luvun menestyksen edellytyksistä. Tuo lausahdus on muodostumassa mantraksi, jonka kuulee jo päivittäin yritysjohtajien puheissa kaikkialla maailmassa.

Siksi siitä on tullut itseään toteuttava ennustus: Riskisijoittajat mittaavat yrityksen arvoa sen käyttäjäyhteisön suuruuden ja aktiivisuuden perusteella, ja ovat valmiita pumppaamaan kymmeniä miljoonia kattamaan "ilmaisten" tuotteiden ja palveluiden alkuvaiheen kustannuksia tulevien mainos- tai muiden oheistuotteista saatavien tuottojen toivossa.

Tämän seurauksena myös median rooli on muuttunut: se ei enää ole yksisuuntainen kanava jonka odotetaan puskevan ulos jatkuvaa tuotantoa, vaan houkutin ja aktivoija jonka tehtävänä on temmata yleisö mukaan, säilyttää sen kiinnostus mahdollisimman pitkään - ja saada se tuottamaan sisältöä.

Suuret tuottajat kansainvälisistä TV-yhtiöistä kansallisiin sanomalehtiin ovat jo oivaltaneet että median itsessään on oltava tänä päivänä ilmaista. Median jakelijat - kaapeliyhtiöt, internet- ja käännykkäoperaattorit - valmistautuvat nekin parhaillaan aikaan jolloin sen välittämisestäkään ei enää voi ottaa rahaa (esimerkiksi kännyköitä ja nettilittymiä jaellaan monissa maissa jo ilmaiseksi).

Kuluttajat ovat oppimassa että sisällöstä ei enää tarvitse maksaa. Pikku-uutinen digi-TV:n kompasteluista Suomessa, jossa väki on huomannut että TV-lupaa ei enää tarvitsekaan jos ei hanki digisovitinta (ohjelmaahan saa ilmaiseksi satelliitista, netistä tai videolla), on hyvä esimerkki siitä kuinka pitkällä jo ollaan.

Median kustannusrakenne muuttuu kun yleisö tuottaa kasvavan osan sisällöstä. Jäljelle jäävän kustannuksen maksaa se joka siitä hyötyy: tämä ei aina ole välttämättä mainostaja, vaan myös esimerkiksi elämystuottaja (vaikkapa jalkapalloseura) tai tiedottaja (kuten järjestö tai julkinen laitos).

Suomalainen media ei näköjään ole oivaltanut tätä, vaan on ottamassa kaksi askelta taakse. Seuraukset tästä tulevat olemaan raskaat ja näkymään nopeasti.

Luparahoitteisella televisiolla tai maksullisella sanomalehdellä ei ole enää hetkeäkään aikaa koittaa jarrutella muutosta ja odotella mitä tapahtuu. Parissa vuodessa rappio on jo niin syvällä, että mahdollisuutta nousta pintaan ei enää ole.

Siinä vaiheessa ei Yleisradiota tai Sanomia kukaan enää kaipaakaan - terve menoa eniten maksavalle ("ulkomaiselle sijoittajalle").

Mutta suurin vahinko syntyy siitä että Suomella ei enään ole mitään uutta maailmalle myytävääkään. Kun ei ollut kenttää missä kokeilla ja kehittää innovaatioita, niin ei syntynyt seuraavaa kapulaa kännyköiden tilalle tai ohjelmistoa teleoperaattoreille, ei myöskään maailmanbändiä tai muuta sisältötuotantoa.

Ollaan kuin takaisin 80-luvun pysähtyneisyyden ja regression ajassa, sillä erotuksella että Paavo Nurmen sijasta haikaillaan sitä kuinka Nokia juoksi Suomen maailmankartalle (josta se on todellisuudessa jo unohtunut) ja moitiskellaan vientiväkeä huonosta pukeutumisesta ja tapakulttuurin puutteesta kun mikään ei tunnu maailmalla myyvän.