Eurajoen vanhan lääkärintalon säilyttämisen puolesta

Kuntalainen kulttuurinkuluttaja
Vieras

/ #17 Annetaan kulttuurin kukkia

16.12.2010 09:45

Uuden saamiseksi ei tosiaankaan mielestäni kannata hukata vanhaa. Paikalliset kulttuuritoimijat ovat saaneet taloon eloa ja löytäneet siitä oman toimintapaikkansa. Voltti-Talo luo hyvät puitteet alueen asukkaille sekä tehdä itse että kuluttaa kulttuuria. Kulttuuritoimen ja kulttuuriyhdistyksen toimiminen yhteistyössä ja saman katon alla on sekin varmasti tuonut oman lisäarvonsa.

Talossa ja talon pihamaalla on viimeisten vuosien aikana järjestetty niin koko perheen kuin eri ikäluokillekin kohdennettuja tapahtumia (Laskiaisriehat, Venetsialaiset, Kelorock, yhteislaulutilaisuudet, kirjapiirit ym).
Mielestäni ei ole hyödykästä hajottaa tätä vapaehtoistyöllä rakennettua kulttuurikeskittymää. Toivon että uudelle kirjasto-kulttuuritalolle ja Voltti-talon kulttuuritoiminnalle löytyy molemmille tilaa kunnassamme, sen sijaan että luovutaan toisesta toisen vuoksi.

Käsittääkseni Voltti-Talon takapihalla sijaitsee muuten keskustan ainoa nurmipintainen alue, joka soveltuu tapahtumien järjestämiseen, sitä soisi hyödynnettävän enemmänkin.