KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Timo Peltoniemi Vieras |
/ #420 Re: Eläinsuojeluvalvoja19.12.2010 13:26Nämä adressiviestit ovat olleet äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa. En aikonut tähän osallistua, mutta nyt on pakko oikaista sellainen väärä tieto, joka ei liity adressiin, mutta jostain syystä asiaa on ruvettu täällä vatvomaan. Nimimerkki kirjoitti seuraavasti: "SEY:n valvojana toimimiseen ei vaikuta toimiminen jossakin muussakin eläinten auttamiseksi perustetussa vapaaehtoisjärjestössä." Väite on valitettavasti valetta. Minulla on siitä näyttöä. Olen nähnyt virallisen päätöksen asiasta, joka osoittaa nimimerkin lauseen valeeksi. Toisaalta, ehkä nimimerkki ei ole aiemmin törmännyt vastaavaan. En minäkään. Mutta nyt se on totta. Suomessakin, jossa on kansalaisten yhdistymisvapaus turvattu perustuslaissa, ei silti ole mahdollista toimia samanaikaisesti SEY:n eläinsuojeluvalvojana ja KKY:n jäsenenä ja aktiivitoimijana. Tai itse asiassa toiminnan tasokaan ei kai vaikuta. Se ei päätöksestä selviä. Joten jos valvojana toimivan on päätettävä, kumman toimintatavan kahdesta asetetusta vaihtoehdoista valitsee, niin ei kai se ole henkilön itsensä vika, että sellaisen valinnan joutuu tekemään. Kylläpähän se vastuu tällaisesta vastakkainasettelusta on sen asettajalla, joka laittaa kansalaisen tällaiseen tilanteeseen. Jotenkin asia tuntuisi luonnolliselta, jos kyseessä olisi toiminta, joka on ristiriidassa eläinsuojelutyön kanssa. Esimerkiksi jos vaikkapa Valkeakosken Kokoomuksen paikallisjärjestön jäsen olisikin vaikkapa paikallisen Vasemmistoliiton jäsen samanaikaisesti. Siinä olisi kaiketi selvä eturistiriita. Joidenkin mielestä. Mutta mitä ihmettä voi KKY:ssä olla niin pahaa, että SEY on JÄLKIKÄTEEN havainnut yhdistyksessä toimimisen "ongelmalliseksi"? Nimimerkki on kirjoituksen sisällöstä päätellen hyvin perillä eläinsuojeluvalvojan tehtävistä. "Haiskahtaa" tutulta. Mahtaako olla ollut jopa päätöksen asianosainen jollain tavalla? Jos joku on kiinnostunut keskustelemaan ENEMMÄN eläinsuojeluvalvojan työstä kuin kissojen pelastamisesta, niin kannattaa perustaa oma keskustelupalsta tai vaikkapa adressi, jos jokin siinä touhussa kaihertaa. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1376 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3484 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
414 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
377 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20441 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
100 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1704 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1855 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68604 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
545 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11328 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1469 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
33 Luotu: 07.05.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2504 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1854 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
263 Luotu: 17.03.2025