KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Jaana Vieras |
/ #441 Re: Vielä yksi asia22.12.2010 16:38Tämä on täyttä asiaa Janne! :) Se on myös meidän tässä "oppositiossa" olevienkin kanta. Emme väheksy millään tavoin puheenjohtajan vuosikymmenien aikana tekemää työtä yhdistyksen eteen. Välillä toki tunteet kuumenevat itse kullakin, koska teemme asioita täällä puhtaasti sydämellämme. Taistelemme ainoastaan ja vain kissojen puolesta. Joskus voi rapatessa hieman roiskua mutta sekin on inhimillistä. Pyrimme kuitenkin asialliseen ja avoimeen toimintaan niiltä osin kuin se on vain mahdollista. Tässä hetkessä vastapuolen kommunikointikyky on ollut kuitenkin hyvin rajoittunut, eikä halua asioiden setvimiseen yhdistyksen sisäisesti ole löytynyt. Ainoa keino tämän tulehtuneen tilanteen selvittämiseksi oli tuoda yhdistyksessä tapahtuvat epäkohdat julkisuuteen, joista puolivillien jättö toiminnan ulkopuolelle on lopulta vain jäävuorenhuippu. Surullista mutta totta. Jotta voi saada osakseen kunnioitusta ja arvostusta, tulee pystyä kunnioittamaan ja arvostamaan myös kanssaihmisiään. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
413 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51102 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21031 Luotu: 20.03.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
872 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
463 Luotu: 22.05.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
402 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
943 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11081 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025