Vantaan säilytettävä kotihoidontuen kuntalisä 1,5-2-vuotiailla.
Sini |
/ #13 Re: Kysymys14.09.2012 23:30Tässä kopioituna Vantaan kaupungin sivuilta: "Vantaan talouden tasapainottamiseksi kaupunginvaltuustolle esitetään, että 1.1.2013 alkaen Vantaa-lisä lakkautetaan lapsen täyttäessä 1 vuotta 6 kuukautta. Vantaa-lisän vuosikustannukset ovat 2 580 euroa lasta kohden ja 1 v 6 kk - 1 v 11 kk ikäisiä lisän saajia on noin 770. Tasapainottamisohjelma sisälsi lisäksi Vantaa-lisän korotuksen 35 e/kk alle 1 v 6 kk ikäisille. Sillä arvioidaan kuitenkin olevan kustannuksia lisäävä vaikutus eikä sen arvioida lisäävän kotihoidon tuelle hakeutuvien lasten määrää. Täten Vantaa-lisää ei esitetä korotettavaksi. Vantaa-lisän vuosikustannukset alenisivat 1,99 milj. euroa. Muutoksen myötä arvioidaan, että päivähoitoon siirtyisi noin 68 lasta, joka lisäisi vuosikustannuksia yhteensä 500 000 euroa. Siten Vantaa-lisän muutos pienentäisi vuosi-kustannuksia yhteensä 1,49 miljoonaa euroa. Esitys menee opetuslautakunnan jälkeen kaupunginhallitukseen ja –valtuustoon. Lisätietoja: Sole Askola-Vehviläinen, 8392 4907, 0400 417 634, etunimi.sukunimi@vantaa.fi" Asiaa käsitellään loppuvuodesta kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa. Tarkka päivä minulla ei ole tiedossa mutta selvitän sen ja lähetän adressin kommentteineen tiedoksi kaikille valtuuston jäsenille. Kiitos kaikille allekirjoittajille! Jakakaa edelleen sanomaa eteenpäin. Ehdotan, että kaikki, joita asia koskee, hakisivat lapsilleen päivähoitopaikkaa, jotta nähtäisiin se, miten paljon lisäkustannuksia tämä "säästö" kunnalle tuottaa. Laskelmissahan täytyy huomioida myös näiden ensi vuonna 1,5 vuotta täytettävien lasten sisarukset, jotka myös siirtyisivät hoitoon, mikäli ovat nyt kotihoidossa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Vantaan säilytettävä kotihoidontuen kuntalisä 1,5-2-vuotiailla." tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1907 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18013 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
847 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1126 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1297 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
608 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
475 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
449 Luotu: 13.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
452 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
263 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
597 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
753 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12788 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6366 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1452 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.