Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa

Kustantaja itse

/ #105 Turvemaamiehelle #103

03.11.2012 21:38

Paikallisena voin sanoa, että tiedän. Tuo kyseinen järvi olisi noilla sinun heitoilla ollut jo totaalisen ummessa jonkin aikaa. Kyseisellä alueella tuo tuotantoalueelta tuleva oja on ainut joka oli mm. kattavassa ojavesitutkimuksessa kannattanut ottaa edes mukaan, Loput muutamat hassut niin pieniä, että ovat suurimman osan vuodesta kuivia! Jätevesipuhdistamoja ei myöskään vaikutuspiirissä ole lähimainkaan. Mökit eivät ole lisääntyneet nimeksikään ja maatalous noina kyseisinä vuosina kadonnut liki kokonaan (pientä oli aiemminkin)

Fosfori ja typpi jutut ovat näissä asiayhteyksissä puuta heinää, mutta siinäkin paljastui viittaamassani ojavesi tutkimuksessa huimat luvut juuri noilla tuotantoalueiden laskuojissa. Siis on tutkittua (kts. Lappeenrannan kaupunki sivuilta pisa-tutkimuksia). Löytyy sieltä niitä 1-2 % ympyröitäkin, mutta tarkempi katsoja huomaa, että NE eivät perustu mihinkään tutkittuun tietoon, vaan "kartta" laskentoihin, joka taas sinänsä ei perustu itse asiassa mihinkään.

Tuho alkaa olla kohtuullisen totaalinen, maan- ja kiinteistöjen arvot, saati virkistysarvo tuhansilta mennyt. Ja tässä tapauksessa pelkästään tuolla Pien-Saimaan alueella! Entä vastaavasti maanlaajuisesti?