Perintövero pois


Vieras

/ #108 Perintöveron maksaminen progressiiviseksi

14.11.2012 11:51

Tavalliselle on usein ainakin puoli elinikää, pitkään kestävä velkataakka ja kituuttaminen saada maksetuksi oma asunto, omakoti tai osakehuoneisto. Hankinta, joka on hoidettu omalla työnteolla, asunnon maksun aikana perheen rahat menevät asunnon maksamiseen ja rahat eivät riitä harrastuksiin eikä matkustamisiin eikä paloa muuhunkaan. Oman asunnon hankkimisen takia perheet ovat joutuneet koville koko elinikänsä ajan, miksi pitäisi sitten vielä rangaista kyseisen perheen varttuneita lapsia perinnön saajia perintöverolla? Perintöveroon tuloraja sen maksamiseksi, aivan kuten pitäisi olla lapsilisissäkin. Miksi kerätään veroa niiltä vähävaraisilta, joiden elämä tulee vieläkin vaikeammaksi taloudellisesti joutuessaan vasten omaa tahtoaan maksamaan perintöveroa? Perityn omaisuuden myymisessä voi mennä pahimmassa tapauksessa useita vuosia ennen kuin saadaan edes yhtään mitään vähäistä perintöä myydyksi, esim. jos on kyseessä joku vanhan omakotitalon myynti.
Perintäverossa verotuksen pitäisi olla progressiivista, aivan kuten pitäisi olla lapsilisien maksamisessakin. Toimeentulon turvaamiseksi on lapsilisätkin tarkoitettu, eikä kuten nyt rikkaiden varallisuuden kasvattamiseksi.
Perintöveron maksuun tolkku, ei voida ottaa aina vain vähäosaisten selkänahasta perintöveroa, omaisuutta, jota ei kenties tule saamaan edes omana elinaikana. Maksakoot ne joilla on varallisuutta. Muille perintöveron maksajille tulee huomioida maksukyky !!