Fivan tutkittava uudelleen Ikaalisten Säästöpankin toiminta
Yrittäjä minäkin |
/ #54 Re: kavaltajan kosto20.12.2012 14:27#48: varjo MOT - kavaltajan kosto Jos Voitto on vilpillisesti myynyt vakuutena ollutta metsää (kuten #48 väittää), asiasta kuultuaan Pankki on voinut sopia Sahan kanssa, että se ei tilitäkään puurahoja Voitolle vaan pankille. Tässä tapauksessa Pankki olisi pyytänyt vaitiolositoumuksen, eikä Saha ole päässyt välttämättä kertomaan asiain todellista kulkua juuri salassapitosopimukseen vedoten. Eli todellinen syyllinen olisikin pankki (sen johto), joka tiesi että rahat saatuaan Voitto pärjäisi ja vakuudeksi jäisi vain hakattu maapohja. Ja Voitolta rahojen saaminen voisi olla vaikeaa, jos hän maksaisi muita velkojaan saamillaan rahoilla. Pankit ovat ne tahot, jotka 90-luvun lamassa Suomen kaaoksen partaalle ajoivat. Tapahtui omaisuuksien uusjako, jossa parhailla osilla olivat pankkien johtohenkilöt, jotka ostivat yksityisten ja yritysten vakuusomaisuutta (kelomökkejä, maatiloja, osakkeita) pilkkahintaan. Ja maksattivat tappiot valtiolla, pankkituella velallisten jäädessä velkavankeuteen ikuisesti. Kätevää. Kehottaisin tutkimaan tarkemmin Pankin ja Sahan väliset kytkennät alkuperäisen maksusuorituksen suorittamatta jättämisen syynä. Ties mitä sieltä löytyisi. Jos Saha on ollut jo tuolloin vaikeuksissa, se on helposti voinut tehdä Pankin kanssa diilejä.. ikuisella vaikenemisella. Säästöpankkiryhmä oli juuri se ryhmä, jonka jäljiltä suurimmat kuprut löytyivät. Tässäkö yksi lisää? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025