Helsingin joukkoliikenteen heikentäminen
Vanhan Ainottaren omistaja |
/ #31 Re: Virta päälle!!!24.01.2013 12:20Aivan niin, jossitteluni Mechelininkadun yksikaistaisuudesta oli vain jossittelua, kun autoilun lisääntyminen on luonnonvoima, jolle ihminen ei näytä enää mitään mahtavan. Mutta nyt pyöräilystä on tulossa toinen samanlainen, joka tunkee läpi siitä missä reitti on suorin, viis muusta. Joukkoliikennettä tarvitsevilta jalankulkijoilta voidaan kyllä pysäkit siirtää satojen metrien päähän, mutta pyöräilijää ei voida vaatia polkaisemaan pyörällä samaa lisämatkaa päästäkseen viereisen kadun varressa kulkevalle pyörätielle. En tiedä järjen köyhyydestä, mutta jotain vauhtisokeutta tässä on. Olisi mukava tietää, kuinka suurelle osalle siitä hesalaisten 10 prosentista, jotka katsovat olevansa pyöräilijöitä pyörä on ainoa tai pääasiallinen liikkumisväline ja kuinka monelle pyöräily on vain osavuotinen harrastus, josta siirrytään viimeistään ensilumien aikaan sujuvasti auton rattiin. Tai kurjistuvan joukkoliikenteen käyttäjiksi. Päätellen niistä pyöristä, jotka meidän talossamme nukkuvat talviunta, jälkimmäisiä ei ole vähän. Ja jos joku nyt sanoo, että pyörät uinuvat juuri siksi kun Mechelininkadulla ei ole pyöräteitä, niin en suostu uskomaan. Entäs jos Helsingin Rullasuksihiihtäjät ry. ilmestyy myös vaatimaan omia kaistoja? Eihän sitä tiedä mikä villitys seuraavaksi tulee muotiin, kun ilmastonmuutos tästä etenee ja öljy kallistuu. Rullasuksethan olisivat pyörää ekologisempi menopeli, kun niiden valmistamiseen kuluu vähemmän uusiutumattomia luonnonvaroja ja energiaa. Ja ne ovat parempi kuntoilunkin kannalta, kun ylävartalon lihaksia käytetään tehokkaammin.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45654 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
362 Luotu: 30.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2317 Luotu: 22.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
188 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
129 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20891 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1762 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3597 Luotu: 10.09.2021
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
211 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
18 Luotu: 10.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
250 Luotu: 18.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
14 Luotu: 10.07.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
114 Luotu: 24.06.2025