KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Asiakirjat nähnyt Vieras |
/ #729 Ihmisten erottamisesta.02.02.2011 09:16#727: SBT - Re: Re: Erotetaan lainoppinut KKY:stä
Syy on siinä, että näiden tekstien esille tuoneet ihmiset ovat hyviä ihmisiä. He ovat puolaustautuneet tyrannia vastaan ja antaneet hänelle useita mahdollisuuksia korjata toimensa, vaihtaa suuntaa ja pelastaa kasvonsa. Riittävän hyvällä selitykselläkin olisi päässyt jo pitkälle. Onko sitten kyseessä jokin ihmisen ominaisuus vai miten voi sen selittää, että kritiikki on hänen mielessään niin punainen vaate. Kenenkään elämäntyötä ei haluta tuhota. Siksi on äärettömän ikävää, että tämä henkilö ei osaa vetää johtopäätöksiä itse, kuten sanotaan. Jos hän jatkaa tuolla linjalla ja toteuttaa jo viime vuosikokouksessa tekemänsä uhkauksen vaikeuttaa yhdistyksen toimintaa viimeiseen asti, jos hänet syrjäytetään, niin.... En tiedä jääkö sitten mitään vaihtoehtoa. Satun tuntemaan nämä ihmiset, jotka haluavat muutosta ja joita kohtaan on siksi hyökätty. He eivät aidosti halua kenellekään pahaa tai loukata ketään. He ovat vain kyllästyneet tälläiseen johtamiseen, joka ei voi lopulta päättyä hyvin. Tämä on todella valitettavaa. Yhtä valitettavaa, kuin se että Kanervon joukoissa ei missään vaiheesa ole haluttu keskustella tästä tilanteesta. Niin aikuisten maailmassa toimitaan. Vapaaehtoiset, jopa järjestivät laajan epävirallisen kriisitapaamisen jo aikaisin syksyllä. Juuri nämä samat protestiliikkeen jäsenet. Sillä haluttiin estää juuri tämä mitä nyt tapahtuu. Tilausuudessa oli tarkoitus antaa hallituksen perustella päätöksiään ja huolestuneiden esittää kasvotusten se mikä heitä vaivaa. Hyvässä hengessä. Puolueettomalla vetäjällä ja maaperällä. Kanervo ja koko hallitus kutsuttiin. Paikalla oli hallituksesta Pirjo ja Repo omana itsenään ei hallituksen edustajana. Kanervo ei tilausuutta ilmeisesti kokenut tarpeelliseksi. Korosti vielä järjestäjälle, että KKY EI OSALLISTU. Minusta tämä nyt on erittäin kuvaavaa tilanteesta. "Yx entinen jäsen" otti kantaa asiaan poikkeuksellisen rakentavasti. Vaikuttaa erittäin tolkun ihmiseltä. Tuon ajan pöytäkirjat, jotka jokaisen jäsenen on mahdollista lukea, kun sitä hallituksen jäseneltä pyytää, todistavat kertomuksen. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21048 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025