Helsingin joukkoliikenteen heikentäminen
Fillarimafia jyrää meitin |
/ #50 Re: Puita ei tulla kaatamaan30.01.2013 10:40#49: Nimimerkki - Puita ei tulla kaatamaan Ai mistäkö keskustelijat ovat keksineet, että puut aiotaan kaataa? Mahtaisikohan se johtua rakennusviraston katu- ja puisto-osaston ikiomista katusuunnitelman piirroksista, joissa joka hiivatin puu on merkitty "uusittavaksi" eli siis kaadettavaksi, ja tilalle tulee joku vaivainen pikkutikku. "Onneksi" kaupunki ehti jo poistaa piirrokset nähtävillä olevien suunnitelmien sivulta, joten ihan helposti niitä ei netistä enää löydä. Käykääpä Mannerheimintiellä Sokoksen edessä katsomassa, miltä näyttää kun katuosuus "saneerataan" pyörätien alta. Kaikki vanhat puut on pantu pois ja tilalle tuli juuri tällaisia vaivaisia tikkuja, jotka taatusti ovat "samanikäisiä ja -kokoisia". Väite siitä, että kaikki Mechelininkadun puut olisivat huonokuntoisia, ei voi pitää paikkaansa. Kujalla on vaikka minkäkokoisia puita, joiden ikähaarukka on pakosta kymmeniä vuosia. Ne eivät mitenkään voi olla kaikki samassa tilassa. Eivätkä ne siis nytkään ole samanikäisiä ja -kokoisia. Ei kukaan ole väittänyt, että pyörätie tulisi puiden paikalle. Mutta kadulla tehdään paljon muutakin kuin rakennetaan pyörätie, esimerkiksi kavennetaan ajokaistoja, jotta pyörätie saataisiin sullottua kapeaan katutilaan. Miksi kaikki (eri-ikäiset ja -kokoiset) puut olisi merkitty kaadettaviksi, jos tilaa ei tarvita muuhun käyttöön? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1218 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1312 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20186 Luotu: 20.03.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
208 Luotu: 18.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2456 Luotu: 15.07.2023
Liigaan vain pelaamalla
97 Luotu: 23.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
203 Luotu: 18.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
489 Luotu: 01.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
728 Luotu: 10.03.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3360 Luotu: 10.09.2021
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
238 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
226 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
211 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
105 Luotu: 12.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
470 Luotu: 09.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
995 Luotu: 13.12.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
633 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11278 Luotu: 03.02.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
252 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1825 Luotu: 10.04.2025