Koirakuiskaaja Cesar Millan pois TV:stä

Unknown
Vieras

/ #215 Re:

02.02.2011 12:37

#208: Koiran ehdoilla -  

Sanot että fennellin kirjojen lukeminen on turhaa?Pidät itseäsi henkeen ja vereen "oikean "asian puolestapuhujana,mutta valikoit kritiikittömästi lukemasi  vain omiin ajatusmalleihisi sopivasti etkä pysty hyväksymään erilaisia mielipiteitä.Jep,tästä voinee päätellä kuinka objektiivisesti kykenet arvioimaan erilaisten metodeiden toimivuutta ja saavutettuja tuloksia.

Mulle sudet on susia ja koirat on koiria,enkä mielelläni sekottus tähän vuosikymmeniä jatkuneeseen juupas-eipäs keskusteluun ollenkaan.Sä olet kuitenkin susitutkimusten esilletuonnilla perustellut omien näkemystes oikeellisuutta joten otan tämän kerran kantaa.

Perustat väitteesi sihen,että vanhemmissa tutkimuksissa tutkittu susilauma oli keinotekoinen eli ns.Kesylauma ja villisusitutkimuksissa vastaavaa käytöstä ei ole havaittu,Ja tällä perusteella koirien ja susien käytösvertailututkimus osoittaa että villisusien ja kesykoirien käytösmallit eivät ole samankaltaisia;TOTTA.

Vanha tutkimus taas osoitti että ns. kesysusien ja kesykoirien käytösmalleissa on yhteneväisyyksiä,et sinä eikä tietääkseni tutkijatkaan ole kiistäneet tätä.

NO tiedetään myös että villikoirien ja kesykoirien käytösmalleissa onko eroja,EIKÖ?

Esille tuomasi tutkimukset osoittavat myös ,että villisusien ja kesysusien käytösmalleissa on eroja,Eikö?

Ja nyt sitten se missä koko vertaileva käytösmallien tutkiminen ja looginen päättely eri lajien kesken menee pahasti metsään!

Jotta tutkimus täyttäisi edes jollain lailla VERTAILEVAN tieteellisen tutkimuksen kriteerit eri lajien kesken,täytyy vertailtavien tutkimuskohteiden elää mahdollisimman samankaltaisissa olosuhteissa.Millä ihmeen logiikalla nyt sitten asetetaan vastakkain villisusi ja kesykoira?Täsmälleen samanlainen nollatutkimus saadaan aikaan jos vertailupariksi laitetaan villikoira ja kesysusi!

Loogisesti ajatellen oikeat vertailupari ovat tietenkin villisusi ja villikoira sekä kesysusi ja kesykoira,jolloin tutkimusten tuloksetkin alkavat näyttää samankaltaisilta.

Mihin  tämä sitten johtaa? Siihen että aiempi tutkimus onkin oikeassa ja sekä Fennell että Millan ovatkin oikeassa.

Nyt kun mun nimen perään lisätään sopiva titteli ja tarpeeksi arvovaltainen tutkimuslaitos niin koko arvomaailmanne romahtaa ja Millania ja Fennelliä kohtaan esittämältänne kritiikiltä putoaa pohja pois.

 

Olet siis sitä mieltä että välineet ratkaisee eikä lopputulos.tämä selvä.

Kuten esimerkissäsi kerroit,epäonnistuit yhdellä metodilla koirasi kanssa ja vaihdoit toiseen menetelmään.Syyt miksi epäonnistuit yhdellä metodilla ja onnistuit toisella ei ole olennaista eikä todista millään lailla sitä että joku keino on parempi kuin joku toinen.Se todistaa vain sen,että mikä sopii yhdelle,ei välttämättä sovi toiseelle ja taito on oppia lukemaan sitä mikä sopii millekkin koiralle.Maailma ei ole mustavalkoinen eikä ole ainoastaan namipalat tai väkivalta vaihtoehtoja.

Noh,poimitaan lyhyesti pari esimerkkiä omasta laumasta täysin erilaisilla menetelmillä kasvatettuina:

Roteva, energinen, vahva,rohkea,sosiaalinen seropiuros reilu 3v,37kg ollut pennusta lähtien meillä.

Tälle ei kelpaa minkään valtakunnan herkkupalat mutta pallon ,kepin tai frisbeen vuoksi se puhuu vaikka japania.Tälle ei ole tarvinnut käyttää mitään pakotteita ja kaikki koulutus on onnistunut lelupalkkioiden avulla,Lisänä ainoastaan ruokinta,uloslähtö ja sisääntulorituaalit mitkä koskee kaikkia koiriamme.

Toinen:Itsevarma,rohkea,dominoiva,kovaluonteinen,erittäin agressiivinen eläimiä ja ihmisiäkin kohtaan ns"redzone"-koira,täysin villi meille tullessaan,välittömästi tilaisuuden tullessa karkaava,(osasi aukoa myös väärinpäin aukeavat ovenkahvat)moniongelmainen,eläinsuojeluyhdistyksen toimesta huostaan otettu ja useasti uudellen sijoitettu ja palautettu,lopulta lopetettavaksi määrätty mikälierotuinen uros 35kg,meille tullessaan n.3-4v,nykyisin n.8v.

Tähän ei myöskään tehonneet minkään valtakunnan herkut eikä myöskään lelut,pallot,kepit jne.

JEP,Tämän olen joutunut asettamaan kyljelleen ja teidän mielestänne käyttänyt siihen väkivaltaakin.Korostan että en ole eläissäni lyönyt koiraa ja pakotteitakin käytän ainoastaan sillä voimakkuudella kuin tilanne sitä vaatii ja varmasti vähemmän kuin agressiiviseksi heittäytyvä koira on valmis käyttämään minua vastaan.Nykyisin kyljelleen laittamiseen ja rauhoittamiseen/rentoutumiseen riittää "nukkumaan"-käsky jota käytin alusta lähtien alfarollin yhteydessä.Nykyisin se hyväksyy myös palkkiot.Myönnän että tämä oli elämäni vaikein tapaus ja turhautuminen iski monta kertaa kun minkään valtakunnan keinot eivät auttaneet ennenkuin otin siltä ns.luulot pois.

No mikä näiden suhteen on lopputulos?

Nyt meillä on hyvinkäyttäytyvät, itsevarmat, aktiiviset, ystävälliset ja reippaat koirat niinkuin itselläsikin.Tosin pieni erokin näistä omista löytyy ääritilanteissa esim .kun kettu pinkaisee koirien edestä karkuun pellon reunasta.Arvaa kumpi pysähtyy "seis"-käskyllä takuuvarmasti ja palaa luokse.?Arvaa kumpi seuraa vapaana ollessaan tarkemmin sitä mihin minä kuljen?Mulle ei ole vapaana oleellista se seuraako koirat edessä vai takana,pääasia on että ne kulkee käskemättä ja kutsumatta sinne minne minäkin.

Noh,paljonko lopputuloksella eroa ja mikä merkitys on välineillä?

 

Sitten se sakemanni:Niinkuin arvelinkin,olet kuitenkin valmis käyttämään  tarpeellisia keinoja periaatteidesi vastaisesti tilanteen niin vaatiessa.Tosin karkuun juoksu ei ole vaihtoehto,se juoksu on koiraa vastaan hävitty ja sillä teet itsestäsi saaliin ja sairaalakeikka tai pahempaa on varma.

En viitsi analysoida kyseistä tapahtumaa kovin pitkästi sillä kyseinen koira lopetettiin myöhemmin "päävikaisena" sen purtua kaikkia perheen jäseniä ja raadeltuaan pihaan saapunutta taksikuskia.

Tämä tapahtui n.25v sitten ollessamme metsälenkillä omien koirieni ,parin muun ja kyseisen sakemannin omistajan kanssa.JEP,jälkeenpäin ajateltuna hyökkäyksen merkit olivat nähtävillä.Koira muunmuassa turhautui kun ei koskaan ennättänyt heittelemälleni kepille ennen muita koiria,Alkoi tuijottaa ja vaania minua ja hyökkäyksen laukaisi varmaan katseeseen vastaaminen.Sain kuitenkin sen hyökätessä otteen molemmin puolin kaulan sivuista ja painoin sen kyljelleen maahan ja pitelin vaan sitä paikoillaan estäen sen puremista,sen lopulta rauhoituttua laskin sen vapaaksi ja oletin tilanteen olevan ohi.Vähän ajan kuluttua otus hiipi selkäni taakse ja iski hampaansa takaapäin pohkeeseeni,onnekseni jalassani oli pitkävartiset nahkasaappaat jotka suojasivat,joten sain taas otuksen niskasta kiinni ja painoin sen uudelleen maahan ja istuin hajareisin  sen päälle ja pitelin sitä paikallaan niin pitkään kuin se varmasti antautui.

Tämän tapauksen jälkeen koira ei enää koskaan kohdistanut agressiota minua tai minun koiriani kohtaan,ja ei,se ei pelännyt minua vaan kunnioitti minua ja minun tilaani ja kutsuessani sen luokseni se tuli iloisena häntä vispaten korvat takana nuolemaan naamaani.

Nyt käsi sydämmelle hyvät koirien ystävät!

Oletteko koskaan,ikinä missään tilanteessa näpäyttänyt koiraa sormella/esineellä /hihnalla tms.kuonolle,takapuoleen mihinkään ruumiin osaan saadaksenne sen lopettamaan jonkun toiminnan?Oletko estänyt koiraa toimimasta tietyllä tavalla plokkaamalla sitä kädellä,jalalla,vartalolla tai esineellä?Oletko tarttunut sitä niskavilloista estääksesi sitä toimimasta tietyllä tavalla?Oletko nykäissyt koiraasi hihnasta saadaksesi sen kulkemaan haluamaasi suuntaan tai estääksesi sitä toimimasta tietyllä tavalla? jne.jne,?

Onneksi olkoon!Olette käyttäneet juurikin syvästi paheksumianne pakotteita saadaksenne koiranne toimimaan haluamallanne tavalla!