Helsingin joukkoliikenteen heikentäminen
Ainotar |
/ #134 Re: Re: Re: Re: Re: Emme elä Keski-Euroopassa06.02.2013 10:16#132: Montako puuta - Re: Re: Re: Re: Emme elä Keski-Euroopassa Häveten tunnustan, etten ollut huutamassa minkään puolesta silloin kun Mechelininkatua alettiin rakentaa, mutta kadun alle taisi jäädä enemmän venäläisten kaalipeltoja ja huvilanomistajien kukkapenkkejä kuin puita. Mutta missäs olivat pyöräilykulttuurin vaalijat silloin? 1900-luvun alussahan pyörä oli ehdottomasti suosituin ajoneuvo hevospelien ohella ja silloin olisi vielä ollut mahdollista torpata autojen invaasio kaupunkien keskustaan. Epäilyttää vieläkin, että katusuunnitelmassa on kavennettu myös puukujannetta. Kun tällaista suunnitelmaa on vakavissaan lähdetty tekemään olisi ollut rehellisempää unohtaa kaikenlainen miljöön vaalinta ja raakata lehmukset pois kokonaan. Ei niistä taimista kuitenkaan koskaan tule kunnon puita, muutamista viime vuosina kujanteeseen istutetuista sen näkee. Elleivät liikenteen saasteet niitä nujerra niin tiesuola ja kolhiva auraus viimeistään. Silloin kun nykyiset puut istutettiin olivat liikenneolot vielä aivan toiset, Suomi on autoistunut niin myöhään. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
KOHTUUTTOMALLE SOTERI-ruuhkalle stop ja laadittava vaihtoehto, jolla laillistetun ammattilaisen toiminnan jatkaminen varmistetaan ruuhkasta huolimatta!
631 Luotu: 25.07.2024
Orimattilan lähimetsät säästettävä suunnitelluilta metsähakkuilta
480 Luotu: 07.06.2024
Roll FM radiokanavalle vakituinen toimilupa
3801 Luotu: 04.07.2024
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
373 Luotu: 06.07.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
2139 Luotu: 30.06.2024
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6192 Luotu: 21.06.2024
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
99 Luotu: 17.07.2024
Vaadimme Porin päättäjiä jatkamaan Pormestarinluodon Asukasyhdistys ry:n toiminnan rahoittamista
359 Luotu: 04.07.2024
Sastamalan kaupungin jätehuollon uudelleen järjestäminen
657 Luotu: 05.07.2024
Adressi Reijolan koulun säilyttämisen puolesta Reijolassa
475 Luotu: 25.06.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
912 Luotu: 15.07.2023
Adressi yhdenvertaisemman Kotkan kaupunkitilan puolesta
51 Luotu: 19.07.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10774 Luotu: 13.12.2020
VT7 ei pidä sulkea PV:n harjoituksen vuoksi!
16 Luotu: 21.07.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6852 Luotu: 29.11.2023
Merikoski takaisin
15 Luotu: 21.07.2024
Muistomerkin luominen Neuvostoliiton poliittisten sortotoimien uhreille kuolansuomalaisten keskuudesta
156 Luotu: 26.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13074 Luotu: 15.07.2023
Savonlinnan seudun yhteispäivystyssairaala on turvattava
3540 Luotu: 11.02.2020
Kansaneläkkeen maksu EU-alueelle/ulkomaille on jatkuttava.
223 Luotu: 02.07.2024