Keuruun yksityisen päivähoidon palveluseteliä koskevat päätökset
KUNTALAISALOITE
15.12.2013
Osoitettu Keuruun kaupunginvaltuustolle, -hallitukselle ja sivistyslautakunnalle
Keuruun yksityisen päivähoidon palveluseteliä koskevat päätökset uudelleenkäsittelyyn
Sivistyslautakunta on 25.6.2013 päättänyt siirtymisestä yksityisen päivähoidon palveluseteliin 1.8.2014 alkaen. Sivistyslautakunnan mukaan palvelusetelin tavoitteena on parantaa palvelujen saatavuutta, tehostaa palvelutuotantoa, lisätä asiakkaan valinnan mahdollisuuksia sekä luoda ja kehittää yrittäjyyttä ja yhteistoimintaa.
Seurauksena Keuruun sivistyslautakunnan päätöksestä siirtyä yksityisen päivähoidon palveluseteliin, perusteenaan toiminnan kannattamattomuus jatkossa uuden sääntökirjan ja hinnoittelun myötä, on yksityinen Päiväkoti Mesikämmen Oy irtisanonut päivähoito- ja esiopetuksen palvelujen ostosopimuksen. Päiväkoti Mesikämmen on suurin Keuruun neljästä yksityisestä päiväkodista (54 lasta v. 2013).
Päiväkodin loppumisen seurauksia on mm. lasten hoitosuhteen katkeaminen, ryhmien hajoaminen, vuoropäivähoitopaikkojen väheneminen, 15 työpaikan menetys ja yritystoiminnan päättyminen.
Koemme, että valmistelussa on epäonnistuttu ja kuulemisessa ohitettu sekä yrittäjät että kuntalaiset. Asiasta on järjestetty yksi yleinen kuulemistilaisuus, mutta tuolloin viranhaltijoilla ei ollut riittävästi tietoa kuntalaisille jaettavaksi mm. hinnoittelusta ja säännöistä, jotta niihin olisi voinut asianmukaisesti ottaa kantaa.
Me, keuruulaiset yksityisen päivähoidon asiakkaat ja muut asiasta huolestuneet kuntalaiset, vaadimme että sivistyslautakunta järjestää pikimmiten avoimen keskustelu- ja kuulemistilaisuuden yksityisten päiväkotien yrittäjille ja asiakkaille. Vaadimme myös, että tilaisuudesta saadun palautteen perusteella sivistyslautakunta ottaa yksityisen päivähoidon palveluseteliä koskevat päätökset uudelleenkäsittelyyn ja uskaltaa tehdä tarvittavat muutokset yksityisen päiväkotitoiminnan jatkumiseksi.
Keuruulla 15.12.2013
Johanna Teiskonen, Jani Teppo Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |