Kotihoidontuen Helsingin kuntalisä tulee säilyttää!
- Adressi
- Tiedotteet 3
- Allekirjoitukset 4 983
- Allekirjoittajien kommentit
- Tilastot
- Tietosuojakäytäntö
- Lisänäkyvyys
Helsingin kaupungin kotihoidontuen kuntalisä tulee säilyttää! Ei ole millään lailla lapsen edun mukaista että alle vuoden ikäisten lasten vanhemmat eivät välttämättä voi valita muuta kuin työnteon ja lapselle päiväkotipaikan pärjätäkseen arjessa. On aivan eri asia lapsen aloittaa päiväkoti 2-vuotiaana kuin yhdeksän kuukauden iässä jos hoidon aloittaminen ei ole vanhemman oma valinta vaan taloudellisen tilanteen sanelema. Mahdollinen kotihoidontuen kuntalisän poistaminen kohdistuisi erityisesti yksinhuoltajiin ja vähävaraisiin perheisiin ja se lisäisi osaltaan lapsiköyhyyttä ja osattomuutta.
Mahdollinen kuntalisän poistaminen vaikuttaisi merkittävällä tavalla myös jo nyt kriisissä olevaan varhaiskasvatuksen tilaan. Helsingissä päiväkotipaikat ovat kiven alla, samoin kuin koulutettu henkilökunta. Lastentarhanopettajista on pulaa ja päiväkodeissa työskentelee epäpäteviä työntekijöitä, sijaisia on vaikea saada. Miksi halutaan sysätä varhaiskasvatuksen piiriin ehdon tahdoin lisää lapsia kun nykyiselläkin määrällä varhaiskasvatuksen laatu on tarkastelun kohteena. Pienen lapsen kotihoitoa tulisi tukea eikä tehdä siitä perheille entistä vaikeampaa.
Kotihoidontuen kuntalisän säilyttäminen Helsingissä on perusteltua myös siitä näkökulmasta että Helsingissä asuminen on kalliimpaa kuin muissa kunnissa. Jos syntyvyyttä halutaan nostaa ei keinona voi olla se että lapsiperheiden etuuksia leikataan, sen sijaan lapsiperheiden hyvinvointia tulisi tukea ja vahvistaa.
Edit. Lisäys 14.11.2020. Adressi on tehty ennen julkisuuteen tullutta tietoa että kotihoidontuen kuntalisä säilyy yhteen ikävuoteen saakka eli sitä saisi noin kolme kuukautta kotihoidontuen rinnalla. Tällä adressilla halutaan säilyttää kuntalisä myös yhden ikävuoden jälkeen niin pitkään kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta.
Laura Ntreh Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1421 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3500 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
395 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
423 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20447 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
123 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1860 Luotu: 09.05.2022
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1706 Luotu: 22.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
55 Luotu: 07.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1487 Luotu: 10.12.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
550 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11337 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
683 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2506 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
15 Luotu: 08.05.2025