Lastensuojelu kuntoon

Huostaanottojen määrä kasvaa Suomessa jatkuvasti. Viime vuonna huostaanotettiin reilut 10 000 lasta. Toimenpidettä kannatetaan yhteiskunnassamme kritiikittömästi. Harvaa kiinnostaa, mitä lapselle tapahtuu huostaanoton jälkeen.

Sijaisperheiden ja lastensuojelilaitosten laadun valvonta ei pelaa. Lapsi voi kokea fyysistä tai henkistä väkivaltaa uudessa "kodissaan".

Lääninhallituksen edustaja, Tampereen yliopiston tutkija ja peruspalveluministeri Paula Risikko myöntävät, että prosessissa on puutteensa.

- Toki me teemme tarkastuskäyntejä sijoitusperheisiin aivan liian harvoin, lääninhallituksen edustaja lausuu suoraan.
(Suosittelen katsomaan kyseisen jakson, se löytyy yle2:n nettisivuilta-> silminnäkijä- ojasta allikkoon)!


Nopeasti voit tutustua aiheeseen esim. lukemalla seuraava keskustelu: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000030131915 . SUOSITTELEN LUKEMAAN.
Siellä kerrotaan tosiasioita, joiden täytyy muuttua.

Lastensuojelulaitoksia ei valvota lainkaan. Sosiaaliviranomaiset odottavat kantelua, mutta kantelu on äärimmäisen vaikeaa, koska ainoa todistaja kaltoinkohtelulle on yleensä sijoitettu lapsi. Häneltä riistetään helposti kontaktit vanhempiin tai muihin aikuisiin, jos henkilökunta huomaa, että tekoset saattavat paljastua.

Erittäin yleistä on, että sijoitettulapsi, joka kertoo huonosta kohtelustaan sijoituspaikassa, leimataan mielenterveysongelmaiseksi, harhaiseksi tai jopa patologiseksivalehtelijaksi. Näitä keksittyjä oireita perustellaan esim. sekavalla elämäntilanteella, ja vanhemmille annetaan kuva, että se on normaalia ja yleistä, ettei sitä kannata ottaa liian vakavasti.

Laitokset lupaavat nettisivuillaan monenlaisia hoitoja, terapiaa ja tukea, tosiasia voi hyvin olla, ettei minkäänlaista terapiaa ole, ei toimintaa tai keskusteluja. Lapset vain "ovat" laitoksesssa ja heidän tehtävänsä on totella sääntöjä.
Sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistus.

Olen seurannut monta vuotta tarkkaan laitosten toimintaa ja ollut tekemisissä kymmenten sijoitettujen lasten kanssa. On surullista todeta, että reilusti yli puolet ovat tuskissaan ja kärsivät sijoituspaikassa elämisestä.

Edellä mainitsin rangaistukset, joita laitokset kutsuvat "kurinpidollisiksitoimiksi".
Annan muutamia esimerkkejä "kurinpidollisistatoimista".
Eräässä huumelaitoksessa käytetään nk. huonehoitoa. Eli lapsi suljetaan huoneeseen, jossa on vain patja. Huonehoidon sääntöön kuuluu, ettei lapsi saa olla puhekontaktissa muihin. Huonehoito voi kestää kolm ekin päivää. Ruoka tarjoillaan huoneeseen. Huonehoito voidaan myös toteuttaa lapsen omassa huoneessa jolloin huoneesta poistetaan kaikki ajanviete.
Huonehoitoon voi joutua esim. seuraavista syistä: lapsi ei herää tiettyyn kellon aikaan, tottelemattomuus, egressiivinen (ei tarvitse olla uhkaavaa) ja itkunsekainen käytös, jos lapsi kieltäytyy vaikka tiskaamasta, voi hän joutua huonehoitoon jne...
toisenlaisia kurinpitotoimia ovat esim. kontaktien minimoiminen ulkomaailmaan, rakkaan harrastuksen evääminen, poistumiskielto laitoksesta useiksi kuukausiksi jne... Lapselta voidaan viedä lähes kaikki, sillä laitoksen toimintaa ei valvota lainkaan, joten sen henkilökunnalla on valtaa ja vapaat kädet.
Joiltakin lapsilta evätään yhteydenpito perheeseen, jos on riski, että lapsen kaltoinkohtelu paljastuu.

Laitokset lupaavat yleisesti auttaa ja tukea myös vanhempia, mutta tukea heruu harvoin. Vanhemmat eivät välttämättä saa puhelun puhelua lapsen sijoituspaikasta, vaan päin vastoin, vanhempia etäännytetään. Etenkin oman lapsen huumeongelman paljastuminen saa vanhemmat shokkiin, johon he tarvitsisivat ehdottomasti tukea.
Etenkin ykstyisillä laitoksilla on kova paine pitää kaunis kuva toimistaan ja asiakkaiden määrästä, sillä jokaisesta asiakkaasta laitos saa n.200-500 euroa/päivä.
Tämän takia lastensuojelu on muttunut enemmän bisnekseksi, jota voi pyörittää kuka tahansa.
Myöskään sijaisperheiden "salainen elämä" seinien sisäpuolella ei ole harvinaista.

Huumevieroituslaitokset ovat erittäin suljettuja paikkoja. Olen kuullut vankilassa työskentelevältä psykiatrilta, että hänen mielestään vankilassa on paremmat oltavat kuin eräissä huumelaitoksissa.
Huumelaitoksissa nuoria kohdellaan nöyryyttävästi ja heidän ykstyisyyttään loukataan. Päiväkirjat luetaan, kirjeet luetaan, puhelut kuunnellaan. Lapsella ei siis ole ykstyisyyttä. Lähes aina lapsi joutuu elämään ilman ulkopuolista keskustelukumppania. Ulkomaailmaan ei anneta pitä yhteyttä kuin äärettömän rajatusti. Jos luit keskusteluketjun, huomaat, että kontaktien minimointi ulkomaailmaan ei olekkaan välttämättä lapsen turvaksi keksitty toimi, vaan enemmänkin laitosta suojeleva toimi.
Jotkut huumevieroituslaitoksiin sijoitetut lapset yrittävät itsemurhaa, toiset onnistuvat siinä, ne jotka eivät ole sitä vielä tehneet, usein fantasioivat siitä. Olen kuullut nuorten uhkaavan tappaa itsensä, elleivät pääse pois laitoksesta.
Vankilassa ollut tyttö oli hyvin itkuinen jouduttuaan takaisin laitokseen, hän olisi jäänyt mielummin vankilaan.

Tiedän laitoksia, jotka valehtelevat kotisivuillaan laitoksen toimintatavoista, henkilökunnan määrästä ja jopa koulutuksesta.
Eräässä laitoksessa joka nytkin on toiminnassa, on johtajana kaksi henkilöä, joista ainakin toinen on mielenterveysongelmainen, häntä on epäilty väkivaltaisuudesta, ja hän kärsii alkoholiongelmasta.
Toisen johtajan koulutus on yo-markkinointimerkonomi.

Ongelman ysin on siinä, ettei kukaan valvo näiden "lastensuojelulaitosten" toimia. Ja tuntuu, ettei ketään tunnu kiinnostavan.

Yhteiskunta on tuudittautunut linjaan: poissa silmistä, poissa mielestä.


Se on väärin ja asioiden täytyy muuttua! Lapsista täytyy pitää huoli ja heidän etuaan on tarkkailtava.



VAADIMME:

1. Laitoksen henkilökunnan jokaisen jäsenen on esitettävä sosiaaliviranomaisille työ- ja koulutus todistukset, suositukset ja RIKOSREKISTERI. VASTA sitten voidaan harkita lapsen sijoittamista kyseiseen laitokseen.


2. Sosiaalityöntekijä haastattelee sijoitettua lasta kerran 4-8 (neljän-kahdeksan) viikon välein
Haastatteluissa kysytään lapselta mikä sijoituspaikassa on hyvää ja onko sijoituspaikassa tai sen henkilökunnassa seikkoja, jotka aiheuttavat tuskaa lapselle. Haastatteluun suhtaudutaan AINA niin, että lapsi puhuisi totta ja mahdolliset epäkohdat selvitetään siltä pohjalta. Haastattelu tapahtuu ilman sijoituspaikan henkilökunnan/sijaisvanhempien läsnäoloa. MYÖS PIENET LAPSET HAASTATELLAAN.

3. Sosiaaliviranomaisen on puututtava TOSISSAAN lapsen kertomiin mahdollisiin epäkohtiin 2(kahden) viikon kuluessa tiedon saamisesta, ja toimittava asianmukaisella tavalla ajatellen lapsenetua.

4. Sijoitetun lapsen täytyy saada soittaa sosiaaliviranomaiselle (tai tukihenkilölle) milloin tahansa (virka-ajan ulkopuolella päivystävä sosiaalityöntekijä), missä tilanteessa tahansa. Jos lapsi haluaa soittaa sosiaalityöntekijälle, täytyy hänelle antaa siihen mahdollisuus välittömästi. Sijoituspaikan henkilökunta/sijaisvanhemmat eivät saa evätä puhelua millään perustein, eivätkä he saa katkaista puhelua kesken tai riistää puhelinta lapselta kesken puhelun.

5. Lastensuojelulaitosten on ilmoitettava sosiaalitoimeen, jos työntekijöitä vaihtuu, poistuu tai tulee lisää, myös uusien työnetekijöiden työ-ja muut todistukset toimitetaan sosiaalityöntekijälle.

6. Sosiaalitoimen on tehtävä laitoksiin "pistokokeita", jolloin viranomainen tarkastaa laitoksen yleiset olosuhteet ja nuorten voinnin. Huonovointista lasta ei saa sivuuttaa, vaan tilannetta/huonon voinnin syytä selvitellään asianmukaisella tavalla.

Nämä kaikki vaatimukset ovat kohtuullisia, laitokset keräävät n.200-500 euroa/päivä yhdestä asiakkaasta, verorahoille on nyt tultava vastinetta.


Kun adressissa on vähintään 1000 nimeä, toimitan sen Presidentti, Tarja Haloselle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle, Riitta-Leena Pauniolle.
(nimiä adressiin otetaan silti sen jälkeenkin, ja kun nimimäärä on taas kasvanut, toimin em. tavoin)

Voit auttaa adressin täyttymisessä kertomalla siitä ystävillesi, joiden uskot tukevan tätä asiaa.

Kiitos tuestasi.