Suomeen oma radiokanava kunnon metalli-musiikille, joka myös kuuluu ympäri Suomea

Suomessa soitetaan nykyään aivan liian paljon mainstream-painotteista pop-musiikkia verrattuna raskaampaan musiikkiin. Itse kuulun monien muiden ohella niihin epäonnekkaisiin heinkilöihin, joiden asuinpaikassa ei kuulunut Radio City lainkaan missään vaiheessa. Eikä Radio Rockin tulo paljoa auttanut asiaa.

Ensinnäkin se kuuluu minun asuinpaikallani erittäin huonosti, ääni särisee ja surisee ja useimmiten tutuimpiakaan kappaleita ei ota tunnistaakseen ylimääräisen melun takia. Vika ei ole antennijohdossani eikä stereolaitteissani, se on tullut testattua useaan otteeseen.

Toisekseen, rehellisesti sanottuna saatiin vain taas yksi uusi radiokanava, jolta kuulee enimmäkseen mainstream-painotteista musiikkia, ja samoja kappaleita renkutetaan päivät pitkät. Ja mitä itse olen yrittänyt Radio Rockia kuunnella mahdollisimman paljon, niin jotkut, tosin harvat, biiseistä ovat olleet lähempänä hiphoppia, poppia tai rap-musiikkia kuin rockia.

Tällä hetkellä ainoat tiedossani olevat mahdollisuudet metallimusiikkiin tutustumiseen Suomen mediassa ovat MTV:n Headbanger's Ball, jota näytetään yhteensä 2 tunnin verran viikossa. Todellisuudessa alle 2 tunnin verran, kun otetaan huomioon pitkät mainoskatkot. Sitten on myös SubTV:n Rautaryhmä ja vain netin kautta kuunneltavissa oleva Pommiradio.

Näistä voidaan Rautaryhmä jo melkein heti kättelyssä sulkea pois koska ohjelmahan on interaktiivinen talk-show, ja yhden jakson aikana näkee enimmillään 2 musiikkivideota.

Headbanger's Ball taas on rinnastettavissa Radio Rockiin, mutta siinä soitetaan vain huomattavasti raskaampaa musiikkia, mutta vieläkin enimmäkseen mainstream-metallia, ja samoja videoita näytetään viikoittain, ja tähän vielä päälle vartin välein näytettävät noin 5 minuuttia kestävät mainoskatkot.

Pommiradio on siis ainoa metallimusiikkiin keskittyvä radiokanava Suomen mediassa, mutta siihenkin pääsee käsiksi vain tietokoneelta, tai vaihtoehtoisesti kännykän kautta, mutta se maksaa maltaita.

Ja vaikka metallimusiikin fanikanta on todella suuri Suomessa, niin silti sitä kunnon hevi-radiota, josta kuulisi kaikenlaista metallimusiikkia; black metallia, death metallia, progressive metallia, doom metallia, speed metallia, power metallia, heavy metallia, folk metallia, goottista metallia, thrash metallia, grindcorea jne. jne., ja näiden sekoituksia, ei näy, eikä kuulu. Täten pyydän Suomen jokaista metallimusiikista pitävää henkilöä allekirjoittamaan tämän adressin, jonka lähetän korkeammalle taholle, jolla on meitä enemmän vaikutusvaltaa, jos tänne tarpeeksi nimiä kerääntyy.