Outoluonto-yhteisön on saatava jatkaa elinvoimaisena
Yleluonnon Outoluonto podcast on tarjonnut nyt kahden tuotantokauden ajan luontoon liittyvän faktan lisäksi aivan loistavan viikottaisen hetken nauttia iloisuudesta sekä sopivasta hassuttelusta. Mikä tärkeintä, podcastin ympärille on muodostunut aktiivinen yhteisö erilaisten sosiaalisten kanavien välityksellä. Positiivisuus ja yhteisöllisyys ovat tämän hetken maailmassa tärkeitä asioita. Vaalitaan iloa, positiivisuutta ja tiedon lisäämistä luonnosta.
Me allekirjoittaneet emme ole valmiita hyvästelemään Juskan ja Markun, sekä tuotantotiiminsä positiivisuusannostelua podcastin välityksellä.
YLE: Me haluamme lisää Outoa luontoa!
Kimmo Vähäkoski Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1165 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
713 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1200 Luotu: 19.04.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
412 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
278 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21216 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
217 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
188 Luotu: 11.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
418 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
194 Luotu: 22.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
791 Luotu: 17.03.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
280 Luotu: 10.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11137 Luotu: 09.06.2025