Päiväkoti- ja luokkatilat rakennettava Nukarille

Me nukarilaiset vanhemmat olemme huolissamme Nurmijärven kunnanhallituksen toistuvista päätöksistä jättää Nukarille kaavailtu päiväkoti- ja luokkatilojen rakennushankesuunnitelma pöydälle.

Nukarilla tarvitaan kipeästi päiväkotirakennusta, sillä tällä hetkellä lapset hoidetaan väliaikaisessa parakkipäiväkodissa. Aikaisempi kylällä ollut päiväkoti suljettiin rakennuksesta löytyneen home-epäilyn vuoksi. Lapsia ei voi ajatella kuljetettavan muualle kuntaan päivähoitoon sillä siitä syntyvät lasten hoitoaikojen pidentymiset sekä taloudelliset kulut heitä kuljetettaessa muodostuisivat kohtuuttomaksi kyläläisille.

Uuden päiväkodin kanssa samaan rakennukseen on ollut tarkoitus rakentaa myös koululaisille opetustilaa, sillä tällä hetkellä opetuskäytössä on osa koulun ruokalasta ja koulun opettajan entinen asunto, joka aikaisemmin toimi kylän nuorisotilana- kumpikaan tiloista ei sovellu opetuskäyttöön. Oppilaita kyläkoulussa on jo 102.

On myös rakennuskustannuksiltaan järkevää yhdistää nämä todella tarpeelliset päiväkoti- ja luokkatilat samaan rakennukseen.

Päiväkoti- ja luokkatilat ovat lisäksi kylämme ainoat lasten (sekä aikuisten) sosiaalista kanssakäymistä edistävät paikat, sillä kylällä ei ole lainkaan esimerkiksi harraste- tai nuorisotiloja, eikä myöskään leikkipuistoa. Nukarin asukaskunta on koko ajan nuorenemassa kun eläkeiässä olevia asukkaita muuttaa lähemmäs palveluja, ja tilalle muuttaa lähes poikkeuksetta lapsiperheitä. Päiväkoti- sekä koulu toimivat myös vetovoimatekijöinä uusille lapsiperheille.

Olemme huolissamme, että koko hanke on vaarassa jäädä toteuttamatta kunnanhallituksen jättäessä hankesuunnitelman pöydälle.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Nukarin päiväkoti- ja luokkatilarakennuksen hankesuunnitelma etenee välittömästi ja saamme Nukarille toimivat, ajanmukaiset ja lapsien kehitystä tukevat päiväkoti- ja luokkatilat.