Postin lakkoon saatava heti sopu!!!

30.11.2015 Saatiin lopulta sopu asioihin ja kaikki voivat taas rauhassa tehdä töitä.

 

Kiitos kaikille allekirjoittaneille (teille pienelle joukolle)

Sari Packalén, Raisio 

 

Allekirjoittamalla adressin osoitat, että nyt on saatava sopu asioihin ja kaikille työrauha.

Postin lakko aiheuttaa yrityksille ja yksityisille ihmisille suuria ansiontulonmenetyksiä.

Suomalaiset verkkokaupat eivät pysty toimittamaan paketteja asiakkailleen ja täten asiakkaat peruvat tilauksiaan.

Monelle pienellä yrityksellä on tavallisen esim. kivijalkakaupan lisäksi myös verkkokauppa, koska jompikumpi ei tuo riittäviä tuloja.

Tavarat jäävät varastoihin, koska toimitukset tehty postin kautta eikä täten asiakkaille voida luvata yhtään mitään tai tietoa toimituksista ei ole.

Esim. Matkahuoltoa ei ole enää kaikilla paikkakunnilla Suomessa. 

 

Ulkomaalaiset verkkokaupat hyötyvät tästä tilanteesta. 

Suomi saadaan kaatumaan tätä menoa.

Ensin maksamme veroa niin palkanmaksajina kuin yrityksinä valtiolle.

Sitten valtio ja valtion omistuksessa (tieto saatu Postin sivuilta) oleva yritys vastaa meidän lainkuuliaisuuteen näin.

Yksityiset ihmiset tulevat maksamaan korkoja maksamattomista laskuista tai muista lakon aiheuttamista harmeista.

Osalla on tärkeitä papereita jumissa postissa ja täten saattaa työpaikka tai yrityksen tulevaisuus olla vaakalaudalla.

 

Postin henkilökuntaa ei tiedoteta mitä tapahtuu ja he yrittävät tehdä töitä saaden kiitokseksi turhia moitteita niskaan, vaikka he eivät 

voi tehdä asialle mitään.

Onko se oikein, että tavalliset Postin työntekijät kärsivät päättäjien laiskuudesta? 

Neuvotteluita ei käydä vaan pidetään viikonloppu tai loppupäivä "vapaata".

Aiemmin käytiin neuvotteluita yötä päivää "mustien silmänalusten" kanssa, kunnes päästiin sopuun.

 

Onko meillä enää varaa tähän?

EI OLE!!!

Kuinka monen joulu halutaan pilata sillä, että mahdollisesti tulee lisää irtisanomisia yksityisille ihmisille ja yrityksille konkursseja?

Nyt järki käteen PÄÄTTÄJÄT!!! 

 

Lisätietoa:

http://www.posti.com/postigroup/hallinnointi/omistaja.html

http://vnk.fi/omistajaohjaus

https://tietopalvelu.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=1311689&tarkiste=64913A09BB6029A49740823B9D42937B1DA4618B

 

Adressi on julkinen ja tullaan toimittamaan esim. lehdistön tietoon.

 

 

Lisätty 24.11.2015 klo 23.43: Muista, että voit myös allekirjoittaa nimettömänä :)