Turvataan sujuva liikenne Lauttasaaressa

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#209

Sillan tehtävä on helpottaa liikennettä, ei vaikeuttaa. Kaikki eivät voi tai pysty tai halua liikkua jalkaisin tai polkupyörällä. Lopettakaa se Lauttasaaren ahdistaminen nurkkaan taikka liikenteelliseen sumppuun. Vrt. Länsisataman autoliikenne. Ei se rekkaliikenne minnekään Vuosaareen siirtynyt. Lisääntyy vaan etelä-Helsingissä mutta liikenneväylät on kutistettu paljon pienemmän liikenteen tasolle.

(Helsinki, 04.10.2018)

#211

Lauttasaaren sillan autokaistat tulee säilyttää ennallaan, kaksi molempiin suuntiin.

(Helsinki, 04.10.2018)

#220

Näin typerää liikenne-ehdotusta on harvoin nähty, vaikka kaupunki on niissä asiissa aika taitava.

(Helsinki, 04.10.2018)

#223

Ihmisten liikkumisen haittaaminen on saamassa jo naurettavat mittasuhteet. Järki hoi!

(Espoo, 04.10.2018)

#231

Ei pidä tehdä katuja enää yhtään ahtaimmiksi!

(Helsinki, 04.10.2018)

#238

Bussilinja Vattuniemestä Eiraan täytyy muuttaa niin että bussi ainakin käy keskustassa. Eihän kukaan matkusta Eiraan.

(Helsinki, 04.10.2018)

#247

Tärkeä asia !

(Helsinki, 04.10.2018)

#248

Katuja ei saa enää kaventaa, autojen määrä kasvaa koko ajan

(Helsinki, 04.10.2018)

#250

Helsingin katujen suunnitelu on mennyt autoja syrjiväkI

(Helsinki, 04.10.2018)

#251

Eikö Helsingissä ole jo ennestään liikennesumppuja riittävästi huonon suunnittelun ja ennakoinnin seurauksena.

(Helsinki, 04.10.2018)

#252

Aivan hölmö suunnitelma.

(Helsinki , 04.10.2018)

#253

Liikenne voi sujua nyt kun metro on sitä helpottanut. Mutta Saarelle ja Koivusaareen valmistuu niin paljon asutusta, ettei yhtään autokaistaa voida menettää. Pyörät mahtuvat tälläkin hetkellä hyvin joukkoon. Itse käytän kaikkia kulkuneuvoja, pyörää, julkisia sekä omaa autoa. Puolustan autokaistoja.

(Helsinki , 04.10.2018)

#263

Tulevaisuus voi mennä sähköautoihin ym. vastaavaan. Kaistat tarvitaan.

(Helsinki, 04.10.2018)

#268

Miksi pilata toimiva järjestelmä??

(Helsinki, 04.10.2018)

#279

Ei kaistojen vähennystä!

(Helsinkit, 04.10.2018)

#281

Jos muutoksia on ”pakko” saada niin miksei pyöräilijät voisi ottaa pohjoista puolta ja kävelijät eteläistä puolta ?
Kannatan nykyistä järjestelyä.

(Helsinki, 04.10.2018)

#294

Ennen Helsingissä oli liikennesuunnitteluosasto. nykyään on vain liikenteenesto-osasto. Liikenteen kapasiteettitarve sillalla ei tule vähenemään vaan se lisääntyy. Eivätkö nykyiset suunnittelijat osaa yksinkertaista matematiikkaa esim. yhteenlaskua. Joinakin harvoina päivinä sillalla olevat silakanonkijat ovat mahtuneet sinne oikein hyvin. Ei kai niitten perusteella voi mitoittaa sillan liikenneväylää.

(Helsinki, 04.10.2018)

#298

Olen asunut Lauttasaaressa 70 vuotta ja kokenut kaikkien siltojen ajan. Suurin syy uuden sillan rakentamiseen on aina ollut vanhan sillan aiheuttamat liikenneruuhkat sillan molemmissa päissä. EI VOI OLLA MAHDOLLISTA, ETTÄ HALUATTE PALAUTTAA NE MEILLE KAVENNUKSILLANNE!!!!!

(Helsinki, Lauttasaari, 04.10.2018)

#299

Huono ehdotus liikenteellisesti

(Helsinki, 04.10.2018)

#300

Miksi hyvää halutaan huonontaa

(Helsinki, 04.10.2018)

#305

Ei kai taas olla tekemässä suurta virhettä jääräpäisyyden takia ref Jätkäsaaren ruuhkat. Varustamoiden etkäteisvaroitukset jätettiin kuulematta ja luotettiin kaupungin omiin laskelmiin. Nyt maksetaan viulut.

(Helsinki, 04.10.2018)

#312

Mistä voi tulla tällainen idea liikenteen tukkimiseksi????

(Helsinki, 04.10.2018)

#321

Liikenteen sijuvuus on ehdottomasti turvattava Helsimgin nopeimmin kasvavalla alueella. Jo nykyinen rakenne asettaa haasteita Espoosta Lauttasaaren läpi työmatkansa ajavien takia.

(Helsinki, 04.10.2018)

#323

Sujuvaa liikennettä vaalien.

(Helsinki, 04.10.2018)

#336

Muutos ei tuo mitään hyvää lisää. Lisää jonoja ja tyhjäkäyntipakokaasuja kun valmiiksi leveät kävely/pyöräilyväylät ovat enimmäkseen tyhjän näköisiä. Suomen ilmasto ei sovi pyöräilyyn kuin terveimmille, nuorimmille ja taitavimmille kesän ulkopuolella. Verovarat mieluiten vanhusten ja sairaiden hoitoon.

(Espoo, 04.10.2018)

#337

Keinotekoiset liikenteen hankaloittamiset sillalla jonka kautta pelastusajoneuvot kulkevat Lauttasaareen eivät ole missään nimessä perusteltuja

(Helsinki, 04.10.2018)

#345

Lisää bussilinjoja niille tarvitaan kaistoja miellummij lisää kuin vähennetään!

(Helsinki, 04.10.2018)

#353

Koska siihen Lauttasaaren sillalle saadaan raitiotiekiskot?

(Helsinki, 04.10.2018)

#363

Nykyiset väylät tulee säilyttää ennallaan, ja bussilinjat sekä Vattuniemestä että kenties myös Katajaharjusta Kampin linja-autoasemalle saatava vaihtoehtoisiksi kulkumahdollisuuksiksi! Viimeksi nyt maanantaina 1.10.2017 kävin katsomassa klo 16-17 aikaan bussilaitureuden "ruuhkatilanteenn". Vain joka kolmannessa laiturissa bussit keskustasta päin tarkasteltuna, ja ennen viimeistä bussia 7 laituria oli tyhjinä! Sinne mahtuu hyvin parit Larun dösät!!!

(Helsinki, 04.10.2018)

#367

Hesalaisten näpit irti Helsingistä!!!

(Helsinki, 04.10.2018)

#375

Lauttasaaren sillan autokaistoja ei tule vähentää. Autoliikenteen sujuvuutta L:saareen ja sieltä pois tulee kehittää.

(Helsinki, 05.10.2018)

#379

Helsingin kaupunginsuunniittelussa on mennyt puurot ja vellit pahasti sekaisin tai soteen? Ei Helsinkiä voi tehdä pelkästään pyöräilijöille.
Helsingin liikenne on jo tarkoituksella täysin sekaisin.
Pitääkö Lauttasaari sumputtaa.

(helsinki, 05.10.2018)

#381

Vaikka kuljenkin mielelläni pyörällä ja julkisilla keskustaan, on auton käyttö välillä välttämätöntä. Ei julkisen liikenteen käyttäminen nykyisillä huonoilla yhteyksillä lisäänny autoilua vaikeuttamalla. Tehkää julkisesta liikenteestä mielummin niin houkuttelevaa ja helppoa, että se on ykkösvaihtoehto kaikille.

(Helsinki, 05.10.2018)

#388

Järki käteen stadi.

(Helsinki, 05.10.2018)

#393

Litkaajille ei ole todellakaan tarvetta järjestää omaa tilaansa. Sen parin-kolmen viikon ajan kävelijät ja litkaajat kyllä varovat ja väistävät toisiaan. Myöskään mahdollisen sillan avauskoppikahvion haaveilulle ei saa uhrata liikenteen välttämättä tarvitsemaa toista ajokaistaa. Kaupunki ei toimi pelkkien fillareiden varassa.

(Helsinki, 05.10.2018)

#394

Lauttasaaren sillalla on säilytettävä 2 autokaistaa molempiin suuntii. Lauttasaaren asukasluku ja autojen määrä on jatkuvasti kasvanut ja näin ollen myös liikennöintimäärät. Sujuva liikenne on tärkeää ja lisää myös turvallisuutta tiellä.

(Helsinki, 05.10.2018)

#397

Vastustan ehdottomasti ajokaistojen vähentämistä, niin Lauttasaaren sillalta kuin sille johtavilta kaduiltakaan. Kyseessä olisi tahallinen autoliikenteen sumputtaminen ja siten sujuvan liikenteen estäminen tarpeettomilla rakenteilla. Nykyiset pyörätiet sillalla sensijaan voitaisiin hyvinkin tehdä yksisuuntaisiksi ja erottaa jalkakäytävistä selvemmin ja rakenteellisemmin kuin nyt. Kalastajat puolestaan ovat tähänkin saakka mahtuneet hyvin sillan reunoille.

(Helsinki, 05.10.2018)

#399

Ei kaistojen vähennystä ..järki hoi ..ei yltiövihertäviä ratkaisuja

(Helsinki, 05.10.2018)