Pelastetaan Nastolan Nastopolin lukio

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#3

Jatkuva lopetusuhan alla olo ei ole houkutellut lukioon opiskelijoita. Päättäjien pitää herätä tunnustamaan pienten lukioiden erinomaisuus ja joustavat kehitysmahdollisuudet.

(Lahti, 10.10.2018)

#5

Koululaisille kohtuuttoman pitkät päivät käydä Lahdessa lukiota.
Harjuviidantie- Lahti 45 min.x2=1.5 tuntia/ päivä.

(Nastola, 10.10.2018)

#15

Järki käteen nyt !

(Lahti, 10.10.2018)

#19

Älkää tappako Nastolaa. Kun palvelut ja koulut lopetetaan on Nastola kohta vain muisto. T. Nastolassa lukion käynyt -98

(Hollola, 10.10.2018)

#28

Meillä kasvaa juuri 3 potentiaalista tulevaa lukionkävijää, joiden koulupäivä pidentyy parilla tunnilla, kun pitää lähteä keskikaupungille 5 min pyöräilyn sijaan

(Lahti, 10.10.2018)

#40

säilyttäkää Nastolan lukio. Muuten täältä häviää "hyvät" teini-ikäiset nuoret ja heidän perheensä.

(Lahti, 10.10.2018)

#41

Mielestäni lukion olisi jatkuttava vähintään niin kauan, etta uusimmatkin opiskelijat ovat ylioppilaita. Toivottavasti lukio säilyy.

(Lahti, 10.10.2018)

#47

Miettikää tarkkaan tätä ”fiksua” päätöstä.

(Lahti, 10.10.2018)

#73

Miksi pitäisi jättää hyvä rakennus tyhjilleen? Ei miksikään, ei ole kovin kaupunkia jos täältä häviää kaikki! Pitäähän täälläkin päässä lukio olla. Täällä asuu kuitenkii lapsi perheit suht paljon ja varmasti olis tulevaisuudessakin hyvä lukion olla täällä.

(Nastola, 10.10.2018)

#74

Järki käteen.

(Nastola, 10.10.2018)

#75

Ei Nastolasta saa lukioa lopettaa .. Ei mitään järkeä kaikkea lopettaa Nastolasta

(Lahti/Nastola , 10.10.2018)

#86

Nastopoli on Itä-Lahden ainoa lukio ja mielestäni Lahden paras. Koulumatkani kolminkertaistuisi jos kävisin Lahden keskustassa lukiota.

(Lahti, 10.10.2018)

#94

Ei anneta Nastolan muuttua kurjaksi ja kuolleeksi osaksi Lahtea.

(Lahti, 11.10.2018)

#118

Kaikkea ei voi mitata rahassa!!!! Pieni oppilasmäärä takaa hyvät suhteet oppilaiden ja opettajien kesken. Nastola liitettiin Lahteen ja sopimuksessa sanotaan, että NASTOLAN ALUETTA TULLAAN KEHITTÄMÄÄN !!!!!!!!! Elämää on myös Lahden keskustan ulkopuolella, mutta tämmöisillä päätöksillä tapetaan viimeinenkin mahdollisuus...peräänkuulutan INHIMILLISYYTTÄ !!!

(Nastola, 11.10.2018)

#120

Nastopolin lukio on erittäin hyvä opiskelupaikka. Erittäin monipuolista opetusta ja saa yksilökohtaista apua tarvittaessa. Olen itse opiskellut ja valmistunut sieltä. Nastopolin lukio omasta mielestäni pitäisi saada pysymään ja keksiä keinoja saada lisää opiskelijoita. Yrittää saada Nastolan opiskelijat menemään sinne. Mainostaa opintojen monipuolisuutta ja lisätä jotain. Esimerkiksi moni nuori urheilee ja usein tähtää Lahden urheilulukioon. Jatkaa tekniikka linjan kanssa mutta ei jättäisi sitä siihen.

(Lahti, 11.10.2018)

#127

Nastolan seudun nuorilla on oikeus omaan lähilukioon. Yhdistysmissopimuksessa luvattiin panostaminen mm. koulutukseen ja elinvoimaisuuteen. Tasokas, hyvämaineinen pieni Nastopolin lukio on saanut oppilaakseen myös nuoria, joille lukion suorittaminen Lahden isoissa lukioissa ei olisi ollut edes vaihtoehto. Nastolan laajalta alueelta ei ole myöskään julkisia kulkumahdollisuuksia kaikilta alueilta. Nastolassa on nuoria, joita on heitetty jo peruskoulun aikana suljetusta koulusta toiseen. Näidenkin nuorten oikeus on saada opiskella rauhassa opiskelupolkunsa lukiovaihe, ennenkuin ponnistavat muualle jatko-opintoihin. Säästöjen osoittaminen Nastolan nuorilta poisottamalla (ja keskustan lukioiden hyväksi nimeämällä) on kaupungin keskustaan painottuvan vallan väärinkäyttöä ja epätasa-arvoistavaa meille nastolaisille.

Niin nykyisten kuin tulevien Nastolan lukiolaisten puolesta!

(Nastola, 11.10.2018)

#142

Nastolan lukion säilyminen on tärkeää. Koulumatkoihin tärväytyisi päivässä liikaa aikaa (1h per suunta), jos Lahteen pitäisi lukioon mennä. Nastolan lukiossa pienet ryhmäkoot ovat vain plussaa oppimisen kannalta: opettajat tuntevat kaikki oppilaat ja pystyvät tarjoamaan tukiopetusta (tarvittaessa) tehokkaammin. Näin jokaisella on samat mahdollisuudet oppia parhaiten. Entinen Nastopolin opiskelija

(Oulu, 11.10.2018)

#163

Nastopoli paranti tänä vuonna tosi paljon. Hakijoita riittäisi jos ei koko ajan uhkailla että loppuu. Kaikki palvelut lopetetaan täältä, vois edes lukion säilyttää

(Lahti, 11.10.2018)

#164

Puhutaan Rakokiven kehittämisestä,kelle?Uusia taloja rakennetaan,kelle?
Tämän kohdalla säästöt valuu merelle virtaavaan paska ojaan,lukio sekä alaluokkien poistuttua mitä jää ?tyhjä rakennus jolla on myös aika kulut ja kuka sen omistaa ja maksaa,veronmaksajat tietenkin ja ne olemme me!Lahdessa säästöt menevät jo aivan liian pitkälle.

(Nastola, 11.10.2018)

#166

Yhdistymissopimukseen sisältyvä Nastolan Rakokiven kehittämislupaus on edelleen voimassa!
Nastopoli on oleellinen osa Rakokiven elinvoimaisuutta. Kuollettaa ei kannata jos aikoo kehittää!
MIKSI ei voi avata asukkaille vapaata ideointia, esim Pajulahden ja Nastopolin yhteistyön suhteen!! Hyviä, taloudellisia ideoita löytyy !! Lisäaika siis ja ideointimahdollisuus Nastolalle. Me pistetään ideoiintiporukka kasaan ja tehdään Lahdelle siitä esitys?? Sopiiko,?
Lahden johdolle viesti että älkää painostako liian nopealla säästämisaikataululla, ohitatte kansalaisten osaamisen ja tyssäätte asukkaiden innostusta kehittämiseen. Poliitikot! Teidän tyyli tehdä ja toteuttaa vaikuttaa yleisesti i luottamukseen teitä
kohtaan. Karkotatte osaamista, sillä häviää loppujen lopuksi . Toivoisin että ottaisitte aidosti asukkaiden ossllistamisen mukaan päätöksentekoonne !!

(NASTOLA, 11.10.2018)

#172

Lukio on Nastolan alueen vetovoiman ja elinvoimaisuuden vuoksi tärkeä. Mielestäni koulutuspäättäjien tulisi ottaa digimahdollisuudet (etäopetus verkkoteitse, verkkokurssit, yhteistyö eri oppilaitosten kanssa) huomioon esim. kurssitarjotinta suunniteltaessa (perusteluna lakkautukselle on mm. esitetty suppeaa kurssitarjotinta). Hyvin monen paikan lukioille on kehitelty erityisosaamista tai opiskelijoita kiinnostavia suuntautumisia, joiden vuoksi opiskelijamäärät ovat nousseet. Siispä heitetään haaste koulutuspäättäjille; Kehitä! Älä tuhoa!

(Espoo, 12.10.2018)

#181

Pajulahtea ym muita mahdollisuuksia pitää selvittää oppilaiden lisäämiseksi! Lisäksi tilanne muuttuu kun alakoulun oppilaat muuttavat omaan kouluunsa. Työrauha ei ehkä paras tällä hetkellä!

(Lahti/Nastola, 12.10.2018)

#194

Nastolan elinvoiman puolesta

(Lahti, 13.10.2018)

#196

Ei mitään järkeä lopettaa lukiota Nastolasta, ennemmin tänne saatava vaikka toinen lukiokin ja mainostaa vanhaan Lahteen. Nastopoli kuitenkin rakennuksen osaltakin terve kun keskustassa monta kosteusvaurioista rakennusta

(Nastola, 13.10.2018)