Pihkaniityn puolesta (Kerava)

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#229

Monelle Kalevan ja Pihkaniityn asukkaalle ainoa ja kaunis ulkoilualue, jolla hoidettu metsä, valaistu kuntopolku, retkeilyalue lapsillekin ym. Aivan älytön kaavoitushanke. Riittäisi varmaan hieman pienempikin alue Ylikeravantien varrelta. Älkää viekö enempää.

Juha Rautaheimo (Kerava, 04.04.2019)

#248

Frl olisko aika kerranki tehä jotain luonnon puolesta eikä vaa rakentaa taas jotai kerrostaloja jotka on sit tyhjillää

Viivi Vuorensyrjä (Helsinki, 04.04.2019)

#260

Metsät ovat tärkeitä ihmisille ja eläimille!

Iitu Pellikka (Vantaa, 04.04.2019)

#272

Pihkaniitty on ihana lenkkeily- sienestys- ja marjastuspaikka. Siellä asuu lukuisia eläimiä, joiden kotiin on jo tunkeuduttu metsätyökoneiden kanssa. Jo riittää rakentaminen. Tarvitsemme vastinetta verorahoillemme muussa muodossa.

Virve Vuori (Kerava, 07.04.2019)

#273

Jatkuvan kasvun (rakentamisen) paradigma vaivaa pinta-alaltaan pientä ja Suomen kolmanneksi tiheimmin asuttua Keravaa.
Nyt kun VIELÄ ON jotakin suojeltavaa niin olisi syytä jarruttaa rakentamista, jotta Kerava olisi jatkossakin IHMISEN kokoinen kaupunki.

Markku Ukkonen (Kerava, 07.04.2019)

#278

Asettakaa itsenne paikallisten ihmisten asemaan.

Juho Heinonen (Kerava, 11.04.2019)

#287

Alueella oleva vankka vanha metsä tulee myös säilyttää. Kaavoituksessa on nyt otettava metsän virkistyskäytön lisäksi hiilinielun vahvistaminen myös aluekohtaisesti ilmastomuutoksen vuoksi.

Yrjö Laasanen (Kerava, 15.04.2019)

#289

Juuri se asia Keravalla joka on ainutlaatuista on aivan käden ulottuvilla oleva luonto halutaan hävittää.. tämä alue on suunnattoman arvokas ja kaunis, oikein kadehdin järvenpääläisenä. Meillä Järvenpäässä tuhotaan kaikki historia rakennusten mukana ja puut revitään puistoista.. puistoja ei Järvenpäässä oikein ole.. Tyhmiä olette jos tuon metsikköalueen tuhoatte.. se on tehty ulkoiluun eikä ole mitään käyttämätöntä aluetta.. siellä jopa naapurikunnan asukas käy ihailemassa loistavaa kaupunkisuunnittelua.. Aivan hölmöläisen hommaa sanon vaan..

Mika Hattunen (Järvenpää, 17.04.2019)

#290

Säästäkää monille Rakas ja Tärkeä Henkireikä, Pihkaniityn ulkoilu-alue!

Viivi Silfverberg (Kerava, 18.04.2019)

#292

Pihkaniityn puistoalueen puolesta. Ei uudisrakentamiselle.

kristian aalto (kerava, 21.04.2019)

#295

Keravan niukkoja viheralueita ei pidä nakertaa

Pekka Hellström (Kerava, 28.04.2019)

#305

Me ihmiset, asukkaat, keravalaiset tarvitsemme Pihkaniityn metsänä voidaksemme hyvin ja halutaksemme asua tässä kaupungissa.

Anna-Maija Vesa (Kerava, 14.05.2019)

#320

Jotain rajaa yhteisen tekemisen tuhoamiseksi!

Riitta Jakonen (Kerava, 23.05.2019)

#341

Pihkaniitty on tuhansien Keravalaisten virkistysalue joka tulee ehdottomasti säilyttää.
Kerava on muutenkin muuttumassa vihreästä puutarhakaupungista harmaaksi betonikaupungiksi.(esim. Puuvalonaukiosta tuli Betonivalunaukio)

Jouni Syrjälä (Kerava, 02.07.2019)

#350

Siksi vielä Keravan Kurkelassa asumme, koska luontoon pääsee astumaan melkein kotiovelta. Luonto on meidän perheen kaikille jäsenille hyvin tärkeä. Tutkimiseen, stressin poistoon, lenkkeilyyn, koirallemme jne. Ja on mukavaa, että voi hyvin kävellä pidemmänkin reitin metsissä, jos niikseen innostuu. Metsät ja luonto ovat meitä varten. Tärkeitä.
Joku keinotekoinen puisto,missä on pari pihlajaa on vain pintaraapaisu aidosta metsästä.
Aitoa sen olla pitää. Pidetään aidoista Keravan juurista kiinni.

Minttu Holopainen (Kerava, 16.08.2019)

#373

Keravalle tulee jättää metsää, kaikkia paikkoja ei tule rakentaa täyteen.

Rami Kähönen (kerava, 10.09.2019)

#379

Nyt valot päälle

Niko Tammi (Kerava, 15.10.2019)

#380

Järki käteen ihan oikeasti.

Timo Lavikainen (Kerava , 15.10.2019)

#383

Keravan keskustan alue on loistava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun rakennetaan tuijottaen papereita, eikä katsota pätkääkään todellista tilannetta. Aivan liikaa rakennuksia, liian vähän parkkipaikkoja, eikä sumppuun rakennettu alue houkuttele ihmisiä paikalle, päin vastoin. Älkää tehkö samaa idioottimaista tempausta koko muunkin Keravan suhteen.

Juha Minkkinen (Kerava, 16.10.2019)

#387

Älkää pilatko Pihkaniityn ihanaa ulkoilualuetta rakentamalla sen päälle!!

Satu Kuitunen (Kerava, 16.10.2019)

#391

Miksi pitää kaikki metsä alueet täyttää taloilla.taas kerran teiltä tyhmä idea.

Mika Sakara (Kerava, 16.10.2019)

#398

Keravalla maata riittää omakotitaloille, mutta pienille viljelypalstoille ei.

Jukka Nieminen (Kerava, 16.10.2019)

#399

Lähimetsien arvo tunnetaan jo tänään ja kasvaa tulevaisuudessa. Vihreä Kerava pysyy vihreänä vain lähimetsiämme varjelemalla. Niiden terveysvaikutukset, niin mielelle että keholle ovat kiistattomat. Lähimetsien ylläpito on myös taloudellista, emme tarvitse tehtyjä puistoja, jos meillä on lähimetsä, polut, jossa viihtyy vsuvasta vaariin.

Minna Korhonen (Kerava, 16.10.2019)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook
Pitäisikö rikkaita verottaa nykyistä enemmän?